Kummi asiaa

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista kummipäivää ja hetkeksi pysähdyinkin miettimään kummiutta ja omia kummiani.

Minulla on neljä kummia. Joskus pienempänä olen kaikkien kanssa ollut tosi läheisissä väleissä ja paljon tullut tehtyä asioita yhdessä. Minulle eivät koskaan omat kummini ole olleet ns lahja-automaatteja vaan ennemmin olemme yhdessä tehneet ja kokenut asioita. Kummallakin kummiparilla oli omiakin lapsi ja heidän kanssa tuli paljon vietettyä yhdessä aikaa. Kesä lomalla oltiin vuorotellen yökyläilemässä, vietettiin aikaa rannalla,sekä hölmöiltiin. Näitä aikoja muistelen kyllä aina hymy huulilla. Ja näin kun omia lapsia syntynyt niin toivon, että lapseni saa kokea samanlaiset tai ainekin samantapaiset kummikokemukset kuin itse olen saanut.

Miten osata päättää kenet valitsee kummiksi? Tämä kysymys pyöri mielessä monta kuukautta jo raskausajasta lähtien. Tärkeä kysymys, koska tehtäväkin on tärkeä. Minulla ja serkullani on ollut ”hiljainen sopimus” kummiudesta ja tämä oli itsestään selvä valinta esikoisen kohdalla, eikä Teemullakaan ollut siihen poikki puolista sanaa, enkä koskaan ole tätä katunut. Esikoisella hänen lisäksi on vielä kaksi kummia ja he ovat ystäväpariskuntamme. He olivat helppo valinta jos niin voi sanoa, mutta kyllä sitä silti hetken halusi miettiä. Heiltä löytyy itseltäkin lapsia ja ovat kyllä ihania! Uskon, että Elis tulee samaa heidän kanssaan samanlaisia kokemuksia kuin itsekkin olen saanut. Välillä tuntuu, että näemme harvoin, mutta kerrat kun nähdään on lapsille palkitsevia. Puistoillaan ja käydään kylässä puolin ja toisin. Tekemisen heidän kanssaan ei tarvitse olla tämän ihmeempää, kuhan lapsi tapaa ja oppii tuntemaan hänen lähellään olevia turvallisia aikuisia!

Kuopuksella, Leialla on neljä kummia. Veljeni ja hänen avopuolisonsa sekä ystäväpariskuntamme myös. Leia näkee heitä harvemmin, asuin paikkakunta eri, mutta kun nähdään niin on kyllä ihanaa! Kaikki neljä ovat kyllä tärkeitä. Vaikka harvemmin tavataan niin onneksi Leia saa tuntea olonsa tärkeäksi ja turvalliseksi heidän kanssaan.

En oikein tiedä minkälainen itse olen kummina, en löydä oikeita sanoja kertomaan. Meiltä löytyy yksi kummilapsi. Hän on kaksi kuukautta vanhempi Elistä. Vauva-aikana tuli oltua enemmän tekemisissä kun olimme samaa aikaa kotona suurimman osan ajasta. Toivon, että kummilapseni tuntee olonsa tärkeäksi seurassamme. Haluaisin, että hän voisi luottaa meihin tulevaisuudessa jos joskus tulee jokin pulma johon tarvitsee muita kuin vanhempia! Välillä tunnen pettymystä kun en ole tavannut tai kysellyt mitä kuuluu ”tarpeeksi” usein. Väkisin pyörii mielessä, että olisi pitänyt osata ottaa arjesta aikaa jotta voisi edes soittaa tai mennä hetkeksi kylää, mutta näin kolmen vuorotyötä tekevän vanhemman kanssa usein on hankalaa aikatauluja sovittaa yhteen, mutta parhaamme yritämme varmasti jokainen!