”En muista että olisitte pitäneet esikoistanne noin paljon sylissä”

Tämän kommentin sain yhdeltä läheiseltä henkilöltä. Hänen näkemyksen mukaan vauvani olisi hyvä oppia nukkumaan itsekseen. Vastasin ”Ei hän päivisin nuku paljoa yksikseen mutta öisin kyllä” Jäin pohtimaan tuota vastaustani. Miksi koin tarvetta puolustella tekemisiäni.?Haluan pitää vauvaani sylissä, koska koen sen minulle luontevaksi tavaksi toimia. Ei meillä ole asian suhteen mitään ongelmaa, enkä kaipaa siitä toisenlaista näkemystä.

Muutama päivä sitten keskustelin siskoni kanssa puhelimessa ja pohdimme sitä, kuinka paljon neuvoja  tai huomautuksia satelee sieltä ja täältä. Siskoni oli saanut neuvon, ettei vauvan jokeltelua saa keskeyttää, vaan vauvan pitää saada rauhassa jutella. Meitä molempia huvitti tämä neuvo, koska koemme että vuorovaikutusta on nimenomaan se että vastaillaan, vaikka sitten vastailisikin joskus vauvan puheen päälle. Oma vauvani rupeaa nauramaan vastatessani hänelle ja jatkaa sitten jokelteluaan. En millään voi ajatella tämän olevan huono juttu.

Aika usein kuulee sitä, mitä olisi hyvä tehdä tai voisi tehdä toisin. Liian vähän kuulee positiivista palautetta. Positiivinen palaute kuitenkin auttaa jaksaamaan ja saa itse varmistusta siitä että tekee jotain oikein. Siskoni oli saanut neuvolassa hyvää palautetta ja liikuttui siitä. Me olimme perheen kanssa kylpylässä lomalla ja  juttelimme vieraan naisen kanssa.  Hän totesi: ”Onpa hieno huomata, kuinka te vaihdatte rooleja että isäkin saa luotua kiintymyssuhteen vauvaan. Oikein hyvää jatkoa teille” .(Vaihdoimme välillä mieheni kanssa sitä kumpi leikkii taaperon kanssa vedessä ja kumpi pitää vauvaa altaan vieressä) Tuon ihanan palautteen kautta olen ollut hymyssäsuin jo monta päivää!

Positiivisuudessa vaan on voimaa!