Paluu vuoteen 2017

Vaikka vuosi on jo vaihtunut aikaa sitten ja tammikuu on mennyt menojaan, ajattelin silti tehdä vielä pienen paluun vuoteen 2017, tälläisen kyselyn muodossa. 
 
Ihmissuhteet:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? En saanut

2. Oletko tehnyt tänä vuonna jotain, mitä et ole ennen tehnyt? En tehnyt mitään ainakaan omasta mielestäni

3. Oletko seurustellut tänä vuonna? En

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta. Hmm kesäloman reissut Tammisaareen sekä Hankoon

IMG_2249.JPG

 

 
 Minä:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? En ainakaan omasta mielestäni.

2. Oletko lihonut? Vihdoinkin voin sanoa, että olen laihtunut. 

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? En 

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? En
 

5. Oletko ottanut tatuointia tai lävistystä viimeisen vuoden aikana? En
 

IMG_2267.JPG

Sekalaiset:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ei oikeastaan ketään, sillä en tutustunut kehenkään uuteen tuttavuuteen

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? En, sillä en tee uudenvuodenlupauksia

3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Ei 

4. Kuoliko kukaan läheisesi? Lähellä oli

5. Missä maissa kävit? Ihan täällä kotimaassa olin

6. Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017? Hmm erittäin hyvä kysymys, en osaa vastata.

IMG_2265.JPG

 

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017? Mitään erityistä ei tapahtunut

 
8. Mikä oli vuoden 2017 suurin onnistuminen…? Tähänkään en osaa vastata mitään
 
9. …ja suurin epäonnistuminen? Kuten en tähänkään
 
10. Kärsitkö vammoista? En, mustelmia tuskin lasketaan
 
11. Mikä oli paras asia, minkä ostit? Jaa-a en ostanut mitään isoa

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Vaikea kysymys

IMG_2282.JPG

 

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Oman isän

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Asunto ja autolainaan menee
 
15. Mistä innostuit eniten? Sain itseni hilattua vihdoinkin juoksemaan
 
16. Vuoden 2017 ihmiset: 
 
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna oletko onnellisempi vai surullisempi? Todennäköisesti en kumpikaan
 
18. Lihavampi vai laihempi? Laihempi
 
19. Rikkaampi vai köyhempi? Yhtä köyhä kuin ennenkin 😀
 
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän…? Matkustaa
 
21. …entä vähemmän? Hmm jaa-a vaikea kysymys
 
22. Miten vietit joulun? Kotikotona, maaseudun rauhassa
 
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? En osaa sanoa
 
24. Rakastuitko vuonna 2017? En, terveisin tuleva vanha piika 😉

IMG_2298.JPG

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei ainuttakaan.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, mitä seurasit? Hmm  Stranger Things jota aloin seuraamaan netflixistä loppuvuodesta, tv:stä nyt ei vaan tulee mitään katsottavaa

 

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En

28. Mikä oli paras lukemasi kirja…? Täytyy tunnustaa, että ei oikeastaan mikään joka olisi mieleen jäänyt. Toki olen kirjoja lukenut, mutta välillä ei vaan ole muistikuvia siitä mitä tulikaan luettua.

29. …entä musiikillinen löytö? Bea Miller ainakin <3

30. Mitä halusit ja sait? En halunnut mitään erityistä

31. Mitä halusit, muttet saanut?  No etten jäisi vanhaksi piiaksi

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Lalaland

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Töitä
 
34. Ketä kaipasit? En ketään erityistä

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Hmm ehkä Tiina, jonka kanssa olen viettänyt paljon aikaa

 
 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *