Löytöjä ja kuulumisia

Olen pitkään haaveillut makramee-töistä, itsellä ei vain taidot riitä käsitöihin eikä oikein kiinnostuskaan. Ihan omalta entiseltä kotikylältä löytyikin kirpparilta täydellinen makramee-työ joka pääsi vierashuoneen seinää koristamaan. 😍

Seinä kaipasikin jotakin täytettä.

Samaiselta kirpparilta ostin hetken mielijohteesta hyllyn, sitä meinasin ensin vierashuoneen seinälle mutta se laitettiinkin ruokailuhuoneen oven yläpuolelle. Hyllyyn pääsi vihdoin vanhat purkit joita sain tänä kesänä eräältä tuttava pariskunnalta. 😍

Osasta purkeista on jo teksti kulunut pois. 

Omasta aarreaitasta tavaraa myös vielä riittää, tällä kertaa hain sieltä yhden pärekoreista. Pesun jälkeen laitoin sen makuuhuoneeseen, siinä säilytetään päiväpeittoa (joka on roikkunut oven päällä tähän asti) ja koristetyynyjä sekä vilttiä jotka aina tippuivat lattialle. En halunnut että ne on lattialla koska kaksi koiraa asuu talossa. 😁 Ihana olisi joku penkki sängyn päähän jonka päälle ne saisi mutta semmoinen ei nyt mahdu tänne.

Nyt tyynyt, päiväpeitto ja iltapalatarjottimet on nätimmin. 😇

Yhden pullon otin myös sisälle, olisin jättänyt ottamatta jos olisin tarkemmin sitä katsonut.. Kannoin sen sisälle ja aloin tiskaamaan. Ihmettelin vähän että haiseepa oudolle. Huuhtelin ja huuhtelin kunnes tajusin että sehän haisee jollekkin polttoaineelle. Mies tuli kotiin ja kysyi että onko taas joku ruoka palanut pohjaan. 😂😂 Pullo piti sitten pestä moottorinpesuaineella miehen työpaikalla, mutta nyt se on paikallaan uunin päällä.

Monen mutkan takana oli pullon tie uunin päälle.

Samalla otin ison lasipurnukan sytykkeille uunin päälle, vähän saa jo syksystä haaveilla ja tulista pirtin uunissa. 😍

Kynttilät ja sytykkeet valmiina syksyiltoja varten.

Samaan kategoriaan kai tämäkin löytö menee, keväällä ostin kiinanruusun jollaisen onnistuin tappamaan pari vuotta sitten ja se jäi harmittamaan. Nyt se löytö kukkii eteisen pöydällä ja näyttäisi voivan ihan hyvin. 😍

Joskus muutama vuosi sitten löysin Kärkkäiseltä Vallilan ihanan torkkupeiton joka ei vaan ole passannut mihinkään. Ei kiikkutuolin päälle, ei yläkertaan vierashuoneeseen eikä alakertaan sohvalle. Löysi se paikkansa sitten ”miehen huoneesta” yläkerrasta. 😊

Torkkupeitto pääsi käyttöön.

Tämän huoneen sisustukseenhan en ole puuttunut enkä puutu, otin pari kuvaa kuitenkin tänne yksityiskohdista.

Teemaan kuuluvasti on tietenkin täytetty metso seinällä.Uunin päällä miehen mummon sukulaisen tekemiä pieniä kiikkutuoleja, ne tehty olut tölkeistä ja säilykepurkeista aikoinaan. 😅
Taistelevat metsot-taulu myös seinällä, tämä on äitini tekemä. Taulu on minun mummun, mutta sain sen kun mummu muutti pois omakotitalosta ja ei aikonut enää tauluja laittaa uuteen asuntoon.

Viime viikolla meillä on nyt aikaa mennyt metsässä lakkasuolla. 😍

Suolla häviää ajantaju, tässä taisi kello olla jo lähellä puolta yötä ja lähdetiin hakemaan sankkoja lisää kotoa.

Metsässä olo on kyllä yksi parhaimmista tavoista viettää laatuaikaa. Koko aikaa ei tarvitse edes puhua, pelkkä siellä olo tekee hyvää. Täällä päinhän me oikeastaan kunnolla tutustuttiin alkuaikoina kun tultiin heti muutamaksi viikoksi syksyllä tänne korpeen. 😄

Kesäyöt. ❤️

Yhteistä aikaa on välillä tosi vähän arkena mutta näitä hetkiä ja reissuja mielellään odottaa. ❤️

Kanoillekkin kuuluu ihan hyvää, Jekkukin malttaa enemmän nykyään katsella kuin säikytellä tyttöjä. 
Kaapolla on omat kuviot sisällä sillä välin kun Jekku viihtyy illat ulkona.

Tämmöistä arkea täällä maaseudulla. 😇

Kommentit (2)
  1. Päivi Tikkanen
    20.7.2020, 10:00

    Ihania kuulumisia jälleen😍😍

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *