Tänään sain tarpeeksi…
Elämä on mielenkiintoista. Eläessämme tämän sähköisen tietokirjallisuuden sekä googlen että wikipedian tietoaikakautta. Jokainen yksilö muuttuu terapeutiksi, psykolokiksi ja tieteilijäksi, joilla on siten täydellinen oikeus diagnosoida naapurinsa sairaaksi, hulluksi ja skitsofreenikoksi ilman päteviä todistuksia, vuoksikausien opintoja ja veden pitäviä todisteita. Tokihan se on hyvin vaikeaa sanoa että on erehtynyt, koska eihän kukaan halua näyttää olleensa väärässä. Samaa voisi sanoa niistä jotka uskovat kaiken. Mitä he siis ovat? Ihmisiä jotka ovat sokeasti kuunnelleet juoruja, jatkaneet puheita ja vähän lisäilleet niiden joukkoon omiaan. Ketä sitten pidetään valehtelijana tai esittäjänä tai syyllisenä siihen kaikkeen, no totta kai itse juorujen kohdetta, sitä kenestä puhutaan. Usein kyseessä on henkilö, joka on halunnut elää omassa rauhassaan eikä useimmiten ole itse edes paikalla saatikka tietoinen jutuista joita kerrotaan. Paitsi ettei kukaan elä tyhjiössä, eikä kukaan ole niin kuuro saatikka omissa asioissaan kiinni ettei kuulisi tai hahmottaisi ympärillään tapahtuvia asioita. Saisi pientä hämärää kuvaa siitä, että jotain tapahtuu.
Aina ei ole voimavaroja kohdata tai tehdä asioille jotain. Aina elämän tilanteet eivät ole sellaisia että voisi, jaksaisi tai kykenisi tekemään kaikille asioille ympärillään jotain. Sillä jokaisella (luulisi) on oma elämänsä elettävänä, jossa tapahtuu, sattuu ja on paljon liikkuvia osia joihin keskittyä. Eikä kukaan yksilö, joka kokee olevansa ihminen, ajattele että toinen ihminen, puolituttu tai tuntematon, jaksaa nähdä vaivaa toisen ihmisen musta maalaamisesta niin järjestelmällisesti ja jatkuvasti kuin erilainen määrä juoruja antaa ymmärtää. Tosin olen nähnyt sitä ennenkin. Olen kuunnellut ihmisiä. Olen yrittänyt sanoa, että kannattaa ensin kysyä kuin tuomita. Olen sanonut, että otan itse selvää mieluummin kuin jään kuuntelemaan mitä kenelläkään on jostakusta sanottavana. Olen mennyt syteen ja saveen mutta se on elämää ja hyvin monesti olen kohdannut upeita ihmisiä kaiken takana. Olen pyrkinyt antamaan omalla toiminnallani esimerkkiä ja ennen kaikkea pyrkinyt opettamaan lapseni kyseenalaistamaan opetetut tai kerrotut totuudet joista ihmiset tekevät totuuksia asian perusteita tietämättä. Tosin he ovat liian pieniä, että heille voisi sanoa suoraan, että jotkut ihmiset ovat niin pahoja tai pahansuopia että voivat aiheuttaa pahaa puhetta tahallaan jostakusta toisesta vain siksi että se toinen on olemassa ja mahdollisesti erilainen kuin he itse. Miksi siis ihminen, jonka pitäisi olla toiselle ihmiselle lähimmäinen tekee näin? Miksi ihminen joka on yhteisönsä jäsen ja yhteisöllinen eläin tekee näin? Miksi ihminen joka ei ole näkyvä ilman toista ihmistä tekee näin? Miksi kukaan tekee näin? Onko se toinen ihminen niin rikki, ettei kykene itsesensuuriin? Onko se toinen niin pihalla omasta elämästään tai kemiallisesti niin sekaisin ettei kykene arvottamaan omia tekemisiään saatikka puheitaan?
On hyvin surullista ja kummallista kävellä kadulla ja kuulla äidin sanovan lapselleen, että kyllä se on silti hullu. Tietämättä edes kenestä tuo kyseinen ihminen puhuu, tulee hetki jolloin täytyy kyseenalaistaa tuo ihminen, tuo äiti ja hänen harkintakykynsä sekä kasvattajan taitonsa. Miten joku ihminen voi määritellä jonkun kolmannen joka ei selvästi ole niin läheinen ihminen. Millä perusteilla tuo ihminen voi määritellä toisen mielenterveyden ja samalla opettaa lapselleen että ahdistus, masennus, kipu tai mikä tahansa muu miten ihminen normaalisti reagoi pahaan hetkeen, suruun, ikävään, ujouteen tai vaikka stressiin koulussa, kotona tai muualla maailmassa. Miten siis kukaan voi määritellä toisen arvon sen mukaan mikä maailma tai sen tuoma tuska, ilo, suru tai kipu voi aiheuttaa.
Entä erilaiset ympäristöt joissa ihminen kehittyy ja kasvaa. Nimeämättä paikkoja löytyy kaupunkeja, kyliä, pieniä taajamia, metsiä ja maalaiskyliä. On paikkoja jossa asuu paljon ihmisiä ja välimatkat ovat lyhyitä. On paikkoja joissa asuu vähän ihmisiä ja välimatkat ovat pitkiä. On paikkoja joissa hiljaisuus soi korvissa tai paikkoja joissa erilaisista äänistä koostuu korvia huumaava meteli, joka tuuttaa korvat täyteen hälyä paikasta ja ajasta toiseen. Paikkoja joissa kuiskaus ei kuulu ennen kuin yöihmiset menevät levolle ja vähän ennen kuin aamuihmiset nousevat ylös ja palaavat arkisiin askareihinsa, tai paikkoja, joissa hetkellinen hiljaisuus huumaa korvat luonnon äänien tasaantuessa pienenä aamu hetkenä. Tuona sinisenä hetkenä luonto hiljenee lyhyeksi hetkeksi, jolloin toiset eläimet painuvat unille ja toiset vasta heräilevät, silloin maailma hengittää, ilma muuttuu raikkaaksi yön jäljiltä mutta päivän lämpö kutittelee jo varpaissa.
Näiden erilaisten ympäristöjen kasvatit kokevat ja näkevät maailman hyvin erilaisina. Miten ihminen katsoo maailmaansa kuuntelee, tarkkailee, tuoksuttelee tai hahmottaa tunnelmia, ilmoja tai ihmisten tunteita. Aistien tuomien ärsykkeiden hahmottaminen riippuu hyvin pitkälle siitä mitä ihminen on elämässään kokenut, missä ihminen on syntynyt ja lapsuutensa viettänyt tai mitä ja mistä tuo ihminen on kiinnostunut. Tuota kokonaisuutta sanotaan ihmisen aistiärsykkeiden kokemiseksi ja tulkitsemiseksi. Sanotaan usein että on herkkiä ja vähemmän herkkiä. Samotaan myös että on aistiyliherkkiä. Tavallaan jokainen näistä pitää paikkansa. Tästä kaikesta on tutkittua tieto, joka todistaa niiden paikkaansa pitävyyden, mutta kyseenalaistan tätä hieman. Mitä jos sanonen että osa liittyy juuri siihen ympäristö perimään jossa yksilö syntyy, kasvaa ja kehittyy, että se on osittain myös niissä sukujuurissa johon on syntynyt. Ja jos väitän että aistien kokemisen tyylit kehittyy aikojen saatossa hitaasti eri suuntiin ihmisen muuttaessa toisenlaiseen ympäristöön, mutta että tuo kehitys tpahtuu hitaasti jopa sukupolvissa mitattavissa aika jaksoissa. Mitä jos edelleen väitän ettei kaikkea voi tai eteenkään pidä muokata, sillä ilman herkkyyttä ei näe tai kuule tai koe tietyllä lailla asioita. Entä jos väittäisin että jokaista herkkyyden tasoa tarvitaan. Entä jos sanon että kaikkia aisteja ja niiden herkkyyttä voidaan kehittää kuten myös niiden tuoman informaation havaitsemista sekä niiden tulkinnan tapoja. Tästäkin löytyy hyviä esimerkkejä arjesta kuten myös historiasta. Kukin saattaa hetkessä kyetä keksimään esimerkkejä taidokkaista ihmisistä, joiden aistien hiomiseen käyttämä aika vaikuttaa heidän taidokkuuteensa. Väitän myös että useimpia asioita voi oppia. Milloin siis maailman tarkkailu? Lintujen bongailu? Tuulen nuuskuttelu? Tai ympäröiviin ääniin (tarkoitan todellisiin ääniin) reagoimisesta on tullut sairasta? Milloin siis aistien herkkyydestä tai herkistymisestä on tullut sairasta? Milloin jonkun toisen aistin heikkouden korreloimisesta toisella aistilla on tullut sairasta tai heikkoa?
Toki, elämä on täynnä vaiheita. On eroja, on kuolemaa, on kipuja, on ikävää ja on eri syistä (ilman mentaalista ongelmaa tai unihäiriötä) unen puutetta. Jokainen ruuhkavuosia elävä vanhempi tietää, että on oksennustautia liikkeellä, on influenssa kausia, on hampaiden puhkeamisia, on maitoproteiiniallergioita ja korvatulehduskierteitä. Saattaa myös olla keveästi elämää viettäviä naapureita, joiden desipeli arvot eivät olisi sallittuja edes ravintoloissa, pubeissa saatikka muissa yleisissä tiloissa. On myös ihmisiä, jotka arvostelevat jatkuvasti, nakertavat toisia henkisesti tai suoraan hyökkäävät toisen yksilöllisyyttä päin, jolloin toisen yksilön minuus on vaarassa ja yksilöllisyys aiheuttaa stressiä. Syntyy eroosion kaltainen tilanne, jossa toisen minuutta hitaasti hierretään puhki, eikä armoa tunneta. Tätä tapahtuu myös parisuhteiden ulkopuolella.
Elämää ja ihmisyyttä voidaan katsella myös arkipäiväisten pienien tapahtumien kautta. Kaupassa käynti on normaalisti yksinkertaista, samoin kuin postimerkin ostaminen posteista tai asiamiehiltä. Pyykkääminen on mukavaa ja helppoa, usein samoin voidaan sanoa tiskaamisesta koska useimmilla on jo koneet näiden askareiden tekemistä varten. Kirjojen lainaaminen tai palauttaminen on useimmille arkea ja mukavaa ajanvietettä. Laskujen maksaminenkin on nykyään todella helppoa, sillä ei tarvita kuin älypuhelin ja laskun viivakoodi. Mutta kun sattuma astuu peliin saattaa tuosta yksinkertaisesta asiasta tulla huomiota herättävän vaikea tai silmiin pistävä tapahtuma. Usein vanhuksien kohdalla tämä ymmärretään tai selkeästi ja näkyvästi kehitysvammaisen. Mutta kun aikuinen ihminen sammaltaa, änkyttää tai silmät harittaa ja hikoilee, tai on seisahtunut pitelemään ovea pidemmäksi kuin toviksi, tai maksaa laskut samaan hetkeen kahdesti, kysyy saman asian uudelleen jo neljännen kerran tai suoranaisesti pökertyy ihmisten jalkoihin, useimmiten ajatellaan ensimmäiseksi pahinta, sitä mikä tekee toisesta normien mukaan epäilyttävän ja huonon ihmisen, jota lasten ja oikeiden hyvien ihmisten on varottava.
Ensimmäiseksi ei oteta selvää onko ihmisellä kaulassaan tai kädessään sairaudesta kertovaa riipusta, ei kysytä miten voit tai vähän pidempään tarkkailla toisen tilaa ja oteta selvää. Sillä onhan se toki kaupan ovella kesäpäivänä seisova ihminen hassu näky jolle voi vähän nauraa. Tai suusta sylki vana valuen maassa makaava nuori epäilyttävä ja oksettava näky, joka pitää kiertää ja lapsiakin vielä varoiteltava ohi mennessä. Totta kai onhan se kamalaa jos tavallisesti ja muuten mukavasti pukeutuneella aikuisella ihmisellä on tullut kuset housuun ja käsivarsissa on naarmuja tai otsassa ventti, eihän sille ole muuta selitystä kuin huumeet, alkoholi ja huono elämä. Maailma jossa ei hyväksytä heikkouksia, ei myöskään hyväksytä virheitä eli asioita jotka rikkovat tavanomaisuuden. Tässä tietoa täynnä olevassa maailmassa on järkyttävää huomata kävelevänsä aikuisten ihmisten ohi jotka haukkuvat hulluksi raskaana olevaa nuorta mykkää naista jolla on paniikkikohtaus meneillään. Miksi on niin vaikeaa kysyä miten voit? Kysyä onko kaikki hyvin? Eikö olisi helpompaa kysyä tuhat kertaa turhaan ja yhden kerran lisää ja päätyä tilanteeseen jossa on oikea hätä kuin kävellä ohi ja lukea seuraavan päivän lehdestä ettei sitä naista siellä kadun kulmassa auttanut kukaan. Eikö olisi helpompaa aamulla hakea se lehti sieltä laatikosta ja keittää kahvit tietäen että itse on ollut vaikuttamassa siihen ettei tuo raskaana ollut, mykkä nainen ole jäänyt sinne tien poskeen ja paleltunut kuoliaaksi.
Nykytekniikan aikakaudella en myöskään ymmärrä ettei tekniikan moninaisuuden aikana ymmärrettäisi sitä tekniikan tuomaa vapautta joka on kuin kaksiteräinen miekka luodessaan väärin käytettynä häpeää. Puhutaan koulukiusaamisesta netin välityksellä. Entisaikaan kiusaaminen ilman maailman laajuista verkostoa ja siellä kiusatusta nöyryyttävä materiaalia levittäviä ihmisiä jäi niiden seinien sisälle jossa kaikki tapahtui. Voidaan siis pohtia kuinka pysyvää onkaan netin välityksellä suoritettu kiusaaminen. Aina voi löytyä joku kenen koneelle on tallentunut se pätkä, jossa jonkun päälle on heitetty virtsaa tai jossa jonkun pää on upotettu vessan pönttöön tai jossa liikaa juonutta nuorta kuvataan oksentamassa ja paljon muuta. Lisäksi kuinka helppoa tänä päivänä on kuvan muokkaus ja tekaistujen materiaalien teko, riippuen mitä tai miten toista halutaan nöyryyttää. Toisaalta ei myöskään selvästi ja usein ymmärretä tekniikan vapauttavaa käyttömahdollisuutta kuulokkeiden, kaiuttimien sekä tietokoneisiin kehitettyjen erilaisten ohjelmien avulla opiskella, puhua ja olla kontaktissa tärkeimpien ihmistensä kanssa missä ja milloin vain.
Jokainen harkitsematon vanhempi ja jokainen harkitsematon määritelmä toisesta ihmisestä, kasvattaa lasta uskoon, jossa omat pahat olot muuttuvat heikkouksiksi jopa sairaudeksi. Jolloin niiden näkeminen toisessa muuttaa toisen heikoksi ja antaa nuorelle oikeudet kohdella vierustoveriaan huonosti. Näin kasvatetaan toisia ja itseään aliarvioivia aikuisia joille tasavertaisuus ja tasa-arvoisuus ovat puhdasta sanahelinää. Ihminen joka ei arvosta itseään ei kunnioita toista eikä myöskään toisen yksilön rajoja on yksilö jolle toisen haukkuminen, arvioiminen ja huonosti kohtelu on itsestään selvyys. Jolloin toista ei nähdä kanssa ihmisenä jolla on oikeuksia elää omaa elämää rauhassa ja vapaasti. Eteenkään kun tuo toinen ei ole hyökkäämässä, häiritsemässä tai muuten vaikuttamassa vapauteen edellisen yksilön elää omaa elämäänsä sellaisenaan kun sen kokevat oikeaksi jolloin tuo toinen yksilö ei myöskään halua satuttaa toista ihmistä vaan elää ihmisiä kunnioittaen, ihmisistä välittäen ja uskoen toisten ihmisen oikeuksiin ja arvostaen elämää sinällään.
On totta että kun kaksi erilaista maailmaa kohtaa syntyy joko jotain kaunista tai päädytään törmäyskurssille. Kohtaamisten avulla yksilöt oppivat elämää, ihmisyyttä ja jotain uutta itsestään ja toisista (on kyseessä sitten ystävyys, kaveruus tai vain hetken kohtaaminen). Näissä kohtaamisissa ihmisyys toteutuu sinällään. Silloin kun kahden yksilön elämä ja tavat päätyvät törmäys kurssille, eikä toiselle anneta mahdollisuutta olla ja elää omaa elämäänsä sellaisenaan, ei kyetä näkemään toista vaan pyritään ajattelemaan, että ainoa oikea tapa elää on se oma tapa. Silloin kun toiselle yksilölle tärkeä muuttuu toisen yksilön silmissä oudoksi, jopa sairaaksi, ei yksilön vapautta enää kunnioiteta. Sokeassa oikeassa olemisen uskossa pyritään todistamaan, että se oma tapa päihittää toisen tavan. Kun ei katsota ihmisyyttä syvemmälle vaan nähdään kaikki oma oikeana ja toisen vääränä jolloin rento muuttuu laiskuudeksi, hauska muuttuu tylsyydeksi tai hiljaisuus muuttuu uhaksi, kyyläykseksi tai vaikka tyhmyydeksi. Kun kirjan lukeminen muuttuu vakoiluksi, kun lapsen kanssa leikkiminen muuttuu esittämiseksi, kun hiljainen ja rauhallinen puhe ja oleminen muuttuu peloksi, niin miten silloin voidaan saavuttaa tasavertainen ja rauhanomainen rinnakkain elo eroavaisuuksista huolimatta. Miten saada toinen tajuamaan ne kriteerit joilla elää ja joita arvostaa? Tai miten se toinen saadaan ymmärtämään, että kunnioittamalla erilaisia tapoja kunnioitetaan yksilöllisyyttä?
Omaa elämäänsä voi toteuttaa niin ettei häiritse toista. Sillä vain elämällä voi nähdä. Vain elämällä voi oppia. Vain elämällä voi kokea. Vain elämällä on merkitystä. Jokaisella on oma menneisyytensä, jokaisella on oma historiansa ja jokaisella on oma yksilöllisyytensä ja kohdatessaan elämän, oman yksilöllisyytensä ja herkkyytensä (mitä ikinä ne kenellekin sitten ovat) voidaan antaa toistemme elää rauhassa, kunnioittaen ja ihmisenä ihmiselle. Me olemme toisillemme usein naapureita tai satunnaisia lähimmäisiä ja hyvin harvoin lämmöllä ajateltavia rakkaimpia tai lähellä eläviä ystäviä perhettä lukuun ottamatta. Loppuun on pakko pohtia miksei kukaan kyseen alaista suurina totuuksina eteen tuotuja asioita. Jos kerran kyseenalaistetaan jumala, uskonto ja isänmaa niin miksi juorut tai niiden pikkusieluiset levittäjät kasvavat ja kukoistavat kenenkään katkaisematta niiden siipiä. Miksi tiedostamattomuus kasvaa ja muuttuu itse oikeudeksi ennemmin kuin tiedostavuus? Miksi tiedon ollessa helposti saatavilla ei etsitä sitä ja opita kohtaamaan toinen toisiamme?
Tietoisuuteen tarvitaan toisia – useita toisia – jotka sanovat ääneen ettei näin saa kohdella ketään, että erilaisuus on hyvästä, että jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi ihmisarvoisesti. Että kysymällä kunnioitat ja osoitat ihmisarvoa toinen toiselle, etkä vahingossa tule jättäneeksi ketään heitteille. Juorut – yksin niitä ei saa katki kukaan, mutta useamman jättäessä ne oman onnensa nojaan, lopettamalla tarinoiden siipien kahisuttamisen olemalla hiljaa tai protestoimalla saadaan voimaa jonka avulla voidaan muuttaa asioiden kulkua. Muuttamalla hetket toistemme kanssa keskusluiksi elämästä, filosofiasta, rakkaudesta, surusta – oman elämän – suurista asioista päästään pitkälle ja toteutetaan ihmisarvoista elämää rakastaen ja kunnioittaen toinen toisiamme.