Kauneus – katsojan silmissä vaiko sydämessä?

Eräässä keskustelussa päädyn pohtimaan kauneutta, sen merkitystä ja omaa näkemystäni sen merkityksestä. Ajattelen kuinka ailahtelevaa se on ja kuinka vähän näen sille perusteita asiallisessa mielessä. Ajattelen sen kuuluvan taiteeseen, estetiikkaan, satuihin ja lehtien muokattuun kuvakerrontaan, johonkin sellaiseen, joka ehkä ikään kuin somistaa maailmaa, jossa me elämme. Mietin kauneus ihanteita kautta aikojen jolloin usein puhutaan naiskauneudesta ja saan lukea usein pohdintoja siitä miltä naisen tulisi näyttää, jotta ihannekuva täyttyisi. Sama tulee ilmi kun googlaa sanan kauneus, vaikka aluksi puhutaan kauneutta tutkivasta tieteestä eli estetiikasta ja lyhyesti mainitaan ohimennen miesihanne, joka tulee Rooman taiteesta päästään pian puhumaan naisihanteesta joka on muuttunut radikaalisti vuosisadasta toiseen ja on jatkuvan muutoksen keskellä. Samalla kauneus, sen ihanteet ja kauneusteknologia esineellistää ihmisen, eikä tässä kohtaa voida erotella sukupuolen mukaan, sillä molemmin puolin vaaditaan yli-inhimillisiä ponnistuksia kehoa muokataksemme, jotta olisimme ihastuttavia, hyväksyttäviä, välittäisimme ulkonäöstämme ja siten olisimme vakuuttavia ja hyviä kumppaniehdokkaita sekä oikeutettuja rakkauteen. Sanahaku tuo myös mukanaan sen muokkaamiseen liittyvää sanastoa ja mainontaa. Jos puhumme hyvin voinnista, ihmisenä kokonaisvaltaisena persoonana, uskon että liikunta tuo mielihyvää ja tasapainoa, mutta samalla siihen tarvitaan niin paljon muutakin kuin puhdasta intohimoa kehonrakentamiseen, ainoastaan sen vuoksi että näyttäisi oikealta ja pysyisi oikeissa mittasuhteissa. Ihminen on kokonaisvaltainen olento, jossa elämän ilo tuo esille enemmän kauneutta kuin pidennetyt ripset tai täyteläiset huulet tai ”super sexy sicksbäck”. 

Kaikkia miellyttävä kauneus kuitenkin on kauneutta, joka miellyttää silmää, jossa ei ole ristiriitoja ja joka ei ole liikaa tai liian vähän. Yhteisellä kauneudella on suoranaisesti piirteitä joka ei ärsytä, häiritse, tule tielle tai ole liian voimakasta. Kauneus joka on puhdasta ristiriidatonta ja hyökkäämätöntä saa olla rauhassa ja vapaasti, sillä on mahdollisuuksia elää ja täyttää oma tilansa. Kauneus joka on voimakasta, läsnäolevaa ja täydellistä muuttuu uhkaavaksi, ja on suurempaa kuin sanat joilla sitä kuvataan, muuttuu ristiriitaiseksi, uhkaavaksi, on tiellä ja näyttäytyy ja täyttää tilan siten, että se ei anna rauhaa. Kauneudesta tulee kirous niin kantajalleen niin kuin katsojalleen. Syntyy ristiriita kauneuden ihannoinnin ja uhkaavan rumuuden välille. Rumuus ei ole sama kuin kaunistamaton tai kauniiton. Rumuus ei ole miellyttämättömyyttä vaan se on kauneuden tuhoamista. Rumuus on todellisuudessa kaikki ne teot jolla pyritään tekemään kauniista rumaa. Rumuutta ei käytännössä ole lainkaan muina kuin tekoina. Ruma on kaunis usealla muulla riteerillä kuin miltä se näyttää, sillä jos katsotaan kasvia jota emme sanoisi ihanteellisen kauniiksi löydämme värin, tuoksun tai tavan kasvaa joka tekee kasvista täydellisen. Toisaalta eläin jota emme sanoisi kuvankauniiksi, saattaa avatessaan silmänsä ja muuttua hetkessä sielukkaimmaksi olennoksi jonka kuvitella saattaa. Ruma ei ole mitään mitä näemme, ruma on tekoja joita toisillemme teemme. Jos ajattelemme ihmistä sen moninaisia muotoja ja avaamme silmämme katoaksemme voimme nähdä erilaisuudessa ja kaikissa imisen ilmentymisissä moninaisuutta joka tekee ihmisesta ja maailamstamme kauniin.

Yksinkertaisimmillaan voimme puhua iästä ja sen tuomasta muutoksesta ihmisessä. Ikääntyvä kauneus hyväksyy elämän eikä taistele muutosta vastaan vaan ottaa vastaan koko elämän kirjon kunnioituksella ja rakkaudella, samalla kun se hyväksyy ympärillään kanssaan muuttuvan maailman ja rakastaa sitä avoimuudella ja odottaa sen antamaa uutta haastetta ilolla ja kunnioituksella. Kun ei taistelevastaan totuutta vaan elää sen kanssa. Kun ei kieltäydy muuttumasta vaan ottaa ilolla vastaan sen mitä ikä ja aika tuo mukanaan, sillä samalla kun itse muuttuu hitaammaksi on lupa antaa tahdin hidastua. Saa luvan pysähtyä, katsella ja tutkia ja ottaa uudenlaista oppia elämästä ja sen merkityksestä. Samalla saa luvan antaa oppia toisille hitaasti, pehmeästi ja arvokkuudella. Kauneus ei menetä olemassa oloaan vaan jalostuu muuttuu suloiseksi rauhaksi olla, kuunnella, nuuhkia tuoksuja ja kutoa vaikka villasukkaa olympia stadionin katsomossa kuunnellessa jotain hyvää musiikkia mistä on kiinnostunut. Sillä vanhuudessa on lupa uskaltaa, nauttia ja kokea uusia asioita omalla rauhallisella tempollaan. Kauneus on suhteessa aikaa ja paikkaan, mutta ennen kaikkea siihen miten itse suhtautuu elämään ja sen virtaan. Kauneus saattaa olla nuoruutta mutta ennen kaikkea se on puhdasta elämän janoa ja iloa, eikä siihen vaikuta ikä, yhteiskunta luokka saatikka varallisuus tai fyysiset ominaisuudet. 

Kun katsoo onnellista down aikuinen, alkaa itsekkin hymyillä. Kun katsoo riehakasta lasta rapakossa roiskuttelemassa, tekee mieli mennä mukaan hyppimään ilosta ja riemusta. Kun katsoo vanhaa onnellisesti hiljaisuudessa meditoivaa vanhusta istumassa puistossa katselemassa lastenlapsiaan, on ihana istuutua omalle matolle tai vaikka paljaalle nurmelle siihen viereen ja hengittää samaan tahtiin omalla painollaan ja antaa ajatuksen levätä. Ihmisen kauneus on siinä käsinkosketeltavissa paikasta ja ajasta riippumatta. Kauneus ihanteet, mittarit joilla sitä mitataan ja fyysinen kauneus on kauneutta jota voidaan katsella, jota voidaan kadehtia ja jota voidaan luoda erilaisin mekanismein tai saada oikeanlaisin geenein, mutta kauneus ja sen ihanteet eivät saa jäädä jalkoihin sille todellisuudelle, että kauneus on jotain syvempää. Kauneus on myös asia jota me emme saa mukaamme, sillä se on syvästi kiinni elämässä. Kauneus on suhdetta elämään – suhdetta toisiin eläviin. Kauneudessa me elämme kun olemme yhtä, välitämme, rakastamme ja tulemme rakastetuiksi. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, sanon että se on sielussa. Kauneus on sieluntila, jossa ihmisen mieli voi levätä.