Kohtaamisista, sen puutteista, kaipuusta, hellyyden toiveesta, näkyväksi tulemisesta – miten olla ihminen ihmiselle?

”Ihminen tarvitsee kosketusta tunteakseen itsensä halutuksi ja rakastetuksi. Se puuttuu tältä sukupolvelta. En ymmärrä, kuinka ihmiset eivät osaa kaivata sitä.” Shirley Zussmanilla Mahdottomuus olla huomaamatta, kaipaamatta tai edes toivomatta… Se joka väittää muuta on varmasti joko äärimmäisen itsekeskeinen, ahdistuneen masentunut tai totaalisen uupunut.

Kohtaamiseen tarvitaan kaksi aikuista ihmistä, kaksi rohkeaa, oman itsensä tuntevaa ja ihmisyyteen luottavaa toisiinsa rakastunutta ja toisilleen antautuvaa ihmistä. Antautuessaan tulee silti kyetä aina pitämään yllä omia rajojaan; ollaan symbioosissa mutta tunnustaudutaan persooniksi; kahdeksi yksilöksi yhteisessä rakkaudessa. Vapaus on toinen nimi asialle jossa kaksi on yhtä yksilöinä ilman vaadetta samankaltaistua tai ilman että toinen sidotaan niin ettei saa kuulla, nähdä, hengittää tai ajatella itse. 

Kosketuksen kaipuu, toive, halu ja usko sen voimaannuttavaan ja maailmaan maaduttavaan voimaan hukkuu myös jos maailma antaa koko ajan aistiähkyn, vie ihmisyydeltä kasvot ja uuvuttaa ylimaallisella työtaakallaan ja sosiaalisella samankaltaisuuden paineillaan ja näyttää maailman photo shopattuna ja aina retusoituna, silloin ihminen kadottaa todelliset tunteensa, kosketuksen itseensä, ihmisyyteensä ja tarpeisiinsa. Ihmisestä tulee anonyymi, androgyyni, seksuaaliton kuvajainen, jota voi ihailla kaukaa mutta ei koskettaa, sillä silloin esiin astuisivat raskausarvet, koetut menetykset, arjen väsymys, mutta myös intohimon rajuus, kosketuksen kaipuun kipu tai ilo.

Unelmakuvan murtumispisteessä ihminen kohtaa ihmisyyden, ihmisen, toisen ja voi kokea todellisen täyttymyksen, tulemisen ja olemisen niin ihmisenä, kosketuksessa kuin lähellä kokonaisena, eheentyä, maadottautua ja voimaantua. Toisesta ei tule terapeuttia, mielialalääkettä, psyykelääkettä, huumetta, psykologia, psykiatria vaan ihmisyyden mitta, rakkauden mitta, elämän kokoinen ja näköinen todellisuus, jota sanotaan myös parisuhteeksi. Parisuhde antaa mitta suhteet myös koko elämälle, samalla kun se antaa turvapaikan, lehvähdyspaikan ja piirtää yksilön keholle rajat ja tuo arjen oikeissa mittasuhteissa elämään.

Arki, yksilö, rakkaus, parisuhde, yhteen kuuluminen, perhe ja vapaus ovat kokonaisesta elämästä kertovia parametrejä, joilla voimme kertoa kunkin yksilön tarinan ihmisyyden näkökulmasta käsin. Samalla nuo parametrit auttavat jaksamaan nykyaikaisen työn paineet, tuo sosiaaliseen elämään sopivat raamit ja antaa ihmiselle mahdollisuuden kokea jatkuvuuden todellisuuteen sitovaa voimaa.

Ps: Vapauden määritelmä on yhtä moninainen kuin on persoonia, yksilöitä sitä määrittelemään, mutta tärkein kriteeri on, ettei vapaudesta tule kahle on se ettei vapaus revi irti, riko, satuta ja jaottele yksilöä pois omasta yhteisöstään, omasta yksilölliyydestään saatikka omasta ideaalisesta olotilastaan, ei tuhoa sitä mitä on saavutettu ja mihin yksilö uskoo parisuhteessa, itsessään ja ihmisyydessä ja vapaus on myös sitä, että tämä vapauden määrettelijä yksilö kohtelee samoin kaikkia toisia omassa läheisyydessä eläviä yksilöitä. Samalla vapaus on vapautta, jonka lunastamiseen on oikeus, mutta ei välttämättä aina pakkoa. Pakko tuhoaa vapauden todellisen olemuksen, jolloin vapaudesta syntyvä kahle toteuttaa omaa yksilöllistä profesiotaan. Vapaus muuttuu näenneäisesti määriteltäväksi vapaudeksi.