Ensimmäinen

Oman blogin aloittaminen – voin heti alkuun myöntää, että tätä on pohdittu pitkään ja hartaasti. Vaikka tiedostan olevani melko hitaasti lämpenevää ja tarkkaan harkitsevaa tyyppiä, on tämä päätös vienyt melkein hävettävänkin pitkään. Jostain syystä aloittaminen on ollut itselle kaikessa aina se haastavin juttu. En tiedä johtuuko se siitä, että uppoudun helposti ylianalysoimaan omia tekemisiäni hyvinkin kriittisesti vaiko ehkä siitä, että omien tuttujen rutiinien ja kaavojen rikkominen tuntuu haastavalta. Blogin aloittamisen suhteen kyse on varmaankin ollut molemmista edellä mainituista, sekä takaraivoon hiipivästä ajatuksesta, ettei minulla olisi mitään uutta annettavaa nykyiseen monipuoliseen ja ammattimaiseen blogimaailmaan.

Mikä sitten muuttui juuri tänään? Uskon, että se on useamman eri asian summa. Olen jo pitkään kaivannut kirjoittamista; omien ajatusten muuttamista tekstiksi ja tekstin tallentamista myöhemminkin luettavaksi. Lisäksi uuden harrastuksen aloittaminen on pyörinyt mielessäni jo pidempään; jotain uutta, jonka parissa viihtyy ja jossa voi kehittyä. Suurimpana vaikuttajana taitaa olla kuitenkin se, että olen iän ja elämänkokemusten myötä saanut litistettyä se takaraivossa kuiskivan mörön sen verran ahtaalle, etten oikeastaan välitä siitä enää. Jos kirjoittaminen ja kuvaaminen tuottaa minulle iloa, on blogin perustaminen jo siinä kohtaa kannattavaa. Se, jos joku muu saa tästä vielä joskus jotain positiivista elämäänsä, on jo enemmän kuin voin edes toivoa.

     Sinä aikana, kun blogin perustamista olen miettinyt, on minulle jo melko selkeästi muotoutunut kuva siitä, mistä tulen kirjoittamaan. Tarkoituksena on jakaa tänne erilaisia arkisia asioita, olivat ne sitten ohjeita, reseptejä, testauksia, vinkkejä, kokemuksia, hetkiä, suosituksia tai löytöjä, jotka ilahduttavat, motivoivat taikka inspiroivat minua jollain tavalla. Tästä juontaa juurensa myös blogin nimi: arkiruusu. Aihepiirit tulevat pyörimään pääosin kodin, sisustuksen, huonekasvien, kirppislöytöjen, tuunailujen, DIY-ideoiden, kasvisruuan, kestävien valintojen sekä luonnonkosmetiikan ympärillä mahdollisine pienine poikkeuksineen. Täysin varmaksi en osaa itsellenikään vielä luvata, että mitkä aihepiirit tulevat löytämään vakituisen paikkansa blogistani. 

Näin nopeasti tiivistettynä – sisustuksen suhteen makuni on melko runsas ja rönsyilevä. Rakastan värejä, eri tyylien yhdistelyä, luonnonmateriaaleja ja huonekasveja. Pyrin sisustamaan pääosin kierrätystavaralla sekä itsetehdyillä ja tuunatuilla jutuilla. Huonekasvi-intoiluni meinaa myös hieman lähteä käsistä ja osittain kotini voisi sanoa muistuttavan enemmän viidakkoa kuin kerrostalokaksiota. Kasvit ovat oikeastaan minulle jo enemmän harrastus, kuin vain osa sisustusta ja olenkin suunnitellut pidempää postaussarjaa huonekasveihin liittyen.

Minulla on myös yleensä aina useampi DIY-projekti kesken ja lisäksi tykkään kokeilla ja löytää erilaisia käyttökelpoisia sekä ympäristöystävällisiä kodin ja arjen ratkaisuja. Ylipäätään yritän vähitellen pienentää omaa hiilijalanjälkeäni. Tästä johtuen olen pari vuotta sitten siirtynyt kasvissyöjäksi ja uusien vegetuotteiden kokeilu sekä reseptien kehittely tulee varmasti myös näkymään blogissani. Samalla olen myös vaihtanut pikkuhiljaa tuote tuotteelta käyttämääni kosmetiikkaa luonnonkosmetiikkaan, jonka melenkiintoinen ja nykypäivänä todella monipuolinen maailma on imaissut minut mukanaan. Pukeutumisessani heijastuu myös rakkauteni värejä ja luonnonmateriaaleja kohtaan. Lukuun ottamatta värien käyttöä, tyylini on melko simppeli sekä arkinen. Vaatevalintojanikin olen pyrkinyt muuttamaan ekologisempaan ja eettisempään suuntaan.

Tämän paremmin blogini sisältöä en osaa vielä ennustaa, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Halutessasi älä arkaile jättää kommenttia. Bloggaaminen on minulle uutta sekä jännittävää ja tosi mielelläni luen, että millaisia tyyppejä tänne eksyy ja kiitollisena otan vastaan kaikki mahdolliset parannusehdotukset, vinkit ja tsempit. Toivottavasti tulet viihtymään blogini parissa.

Moi, tervetuloa ja kiitos jo näin etukäteen!

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Voi kun nättejä kuvia! Jään seurailemaan blogiasi 🙂

    1. Oi kiitos Siri, todella mukava kuulla! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *