Kööpenhamina paketissa 1: lempialueet

Tuntuu hieman hölmöltä muistella takaisinpäin, kun on jo hurjaa vauhtia matkalla eteenpäin.

Kokoan kuitenkin hiljalleen mutta varmasti yhteenvedon lempiasioistani Kööpenhaminassa, tällä kertaa vuorossa ehdottomat lempialueeni.

1. Lempparialueet

lilycph1.jpglilycph2.jpg

Vesterbro: on suhteellisen sisäsiisti, muttei tylsä alue noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Tivolilta. Täynnä mielenkiintoisia paikkoja, kuten Kodbyen eli Meatpacking District, joka on eläväisimmillään viikonloppuöisin. Paljon cooleja lapsiperheitä, mutta myös varjoisampaa aluetta, kuten Vesterbron läpileikkaava Istedgade, jolta saa niin huumeita kuin afrokampauksia tai seksivälineitä. Lempipaikkojani ja lisää keveää asiaa Vesterbrosta 18 postauksen verran tässä.

lilycph3.jpglilycph4.jpg

Norrebro: jonne pääsee Vesterbron kautta kätevästi kävellen tai pyöräillen järvien kautta suoraan Dronning Louises Brolle (jota useat tuttuni kutsuvat osuvasti nimellä Hipster Bridge) on täynnä meneviä luovan eliitin nuoria ja on eläväinen, uudistuva ja mielenkiintoinen. Norrebrogade, Dronning Louises Bron kautta kulkeva katu on yksi Kööpenhaminan pisimmistä kaduista on samalla pyöräystävällisin- ja vilkkain. 

Norrebron puoli järviä on iltaisin aivan ihana; täynnä vanhoja valomainoksia, myöhäisillan lenkkeilijöitä ja makeita pariskuntia. Välillä tuntuu siltä, kuin kävelisi Seinen rannalla ja Norrebrossa tavoittaa helpoimmin Kööpenhaminan ihanuuden: yhdistelmän Pariisia, Lontoota, Berliiniä ja New Yorkia.

lilycphcph1.jpglilycphcph2.jpglilycphcph3.jpglilycphcph5.jpg

Amagerbro: johon tutustuin vasta syksyisellä uusintakäynnilläni on elämänmakuisempi kuin Vestebro, Norrebro, Osterbro tai Indre By. Up-and-coming-alue on tällä hetkellä vielä suhteellisen halpa ja kaduilla näkyy huomattavasti vähemmän fiksipyöriä ja muotitukkia kuin muualla ja huomattavasti enemmän rosoisuutta ja urbaania elämää.

Opiskelijaystävällinen Amagerbro on täynnä Kollegiumeja eli opiskelija-asuntoloita ja tunnelma on välillä hyvin lontoolainen. Amagerbron ehdoton vahvuus on Amager Strandpark, jota pidän yhtenä kauneimmista ja oudoimmista rannoista, joita olen elämäni aikana nähnyt. Strandparkissa kannattaa käydä, vaikkeivät ympäröivät kadut kiinnostaisikaan. Perille pääsee kätevästi bussilla 5A.

Uskomattomia lenkkimaastoja löytyy Amager Faelledista, joka ulottuu Amagerista lähes Indre Byhyn asti. Lenkkeilijänä voi eksyä päänkorkuisten kaislojen keskelle tai tupsahtaa keskelle söpöjä pieniä mökkejä.

Kööpenhaminasta saa eniten irti kävelemällä, kyselemällä ja katselemalla. Ennakkoluulottomuus palkitaan myös tämän kaupungin kohdalla – välillä kannattaa ostaa kymmenen kerran clipcard ja lähteä kauemmas bussilla, junalla tai metrolla. 

kulttuuri matkat
Kommentit (2)
  1. Nuuksiolainen pedantti
    15.10.2012, 07:23

    LISÄÄ POSTAUSKII

  2. MiaMatleena
    17.9.2012, 12:42

    Kiitos vinkeistä! Kolmen viikon päästä suuntaan ystäväni kanssa Kööpenhaminaan ja kovat suunnittelut on jo käynnissä, että mitä tällä kerralla tehdään. Kiva suunnitella kaikkea, vaikka sen tietää jo nyt, ettei ne suunnitelmat kuitenkaan toteudu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *