Kotiinpaluu ja heppatyttöbuutsien kohtalo
Ylläoleva kuva on tällä hetkellä ainoa hallussani oleva todiste siitä, että Roskildessa on oikeasti käyty. Tallentuneet kuvat ovat ainakin hetkellisesti hävinneet kosahtaneen puhelimen mukana – väärään paikkaan kaatunut Irish Coffee työvuoron kiireisimmällä hetkellä aiheutti aika paljon harmia ja vahinkoa.
Paluu Arkonagadelle on nyt tapahtunut yhtä puhelinta ja muutamaa kadonnutta sukkaa köyhempänä. Tuntuu kummalliselta – Roskildea on mahdotonta kuvailla helpoin sanankääntein.
En törmännyt Bruce Springsteeniin VIP:ssä, mutta keltainen muoviranneke oli eilen alueelta poistuessani silti melkein rikki. Kädet sekä vaatteet haisevat varmaan vieläkin kahvipavuille ja tuplacappuccinolle muistona 28 tunnista espressokoneen ääressä.
Usein kiukutti öisin laskeutuva kylmyys ja telttojen kosteus, mutta vielä useammin kikatutti naapuritelttojen valtavan tanskalaispoikaporukan kanssa juhliminen tai hiprakan voimin small talkaavat asiakkaat. Ympärille syttyvät valot ihastuttivat öisin ja jos sattui menemään nukkumaan tahditti unia jostain vaimeana kuuluva musiikki.
Kadonneita sukkia korvaa ehkä elämäni paras rusketus ja uudet ystävät, joista muutama sattuu asumaan kirjaimellisesti 20 sekunnin päässä asunnoltamme. Illalla onkin luvassa grillibileet ihan naapurissa, kun naapuritelttaseurueen australialaisystävät lähtevät huomenna jatkamaan matkaansa Berliiniin.
Kepeää ja ihanaa.
PS: Heppatyttöbuutseillekin kävi vähän kurjemmin. Onneksi onnellinen hymy paljastaa, ettei materiaalimenetyksillä ole väliä, kun saa jotain muuta paljon arvokkaampaa tilalle.
