Paluu Helsinkiin

cphcollage.jpg

Viimeisinä Kööpenhaminapäivinäni olin suunnitellut ottavani rauhassa, istuvani pitkiä tunteja parvekkeella ja miettiväni paljon Helsinkiä.

Sen sijaan löysin itseni keskeltä kiirettä. Talutin pyörää Vesterbrosta Amageriin keskellä yötä ja katsoin ranskalaisen elokuvan vanhassa elokuvateatterissa. Join punaviiniä ja ihastelin vanhoja Bang og Olufsenin kaiuttimia. Lepäsin tunteja Amagerin rannalla ja katsoin kun ystävä ui, pyydystettiin myöhemmin rannalle huuhtoutuneet täydet Tuborg-tölkit. Pidin piknikin vieraan yksiön lattialla uuden tuttavuuden kanssa, kun sade yllätti emmekä päässeet puistoon asti. Opettelin pelaamaan backgammonia paremmin ja voitin pojan vanhassa Super Nintendo-pelissä kymmenen kertaa putkeen. 

Pakkasin lopulta vasta viimeisen päivän aamuna, neljä minuuttia ennen asunnon luovuttamista.

Kastrupin lentokentälle selvittyäni kaikki lähti eteenpäin pikakelauksella. Koneeseen, koneesta ulos, Helsinki-Vantaa. Kentällä olo oli tyypertynyt: tässäkö tämä oli? Tanskalaisen sim-kortin vaihtaminen suomalaiseen kirpaisi.

Tietokoneella on ainakin 800 kuvaa ja loput piileskelevät sähköpostissa, omituisesti nimetyissä kansioissa sekä puhelimen muistikortilla. Kuvien lisäksi takataskusta löytyy miljoona tarinaa ja sata kohtaamista.

Vaikka Kööpenhamina on fyysisesti nyt kauempana, on kaikki vielä lähellä.

Voiko kahden kuukauden poissaolon päätyttyä puhua paluushokista?

Suhteet Oma elämä

Kööpenhamina pinkoen 1

juoksu1.jpg

Rinkassani kulkeneet neonpinkkiraitaiset Adidakset ovat saaneet kokea Köpiksen kaduilla ja puistoissa niin raivolenkit kuin aamujuoksueuforiatkin. Niillä on pingottu Vesterbrossa, Nørrebrossa ja ristiin rastiin kortteleita ja puistoja.

Juoksukulttuuri tuntui kuitenkin melkein kulttuurishokilta tänne saapuessani – juoksijan olisi hyvä tietää muutamia asioita ennen kaduille lähtöä.

Kotikutoinen Folke West astuu siis taas kuvioihin, tällä kertaa juoksuaiheisena; ensin käytännön vinkkejä ja sitten tunteella valitut lempijuoksupaikat.

juoksu2.jpg

1. Kaduilla juokseminen

Mukulakivikaduilla viilettäminen kuulostaa ihanalta kaupunkiromantiikalta, mutta on Kööpenhaminassa kiusallista, ahdistavaa ja tuskallista. Helsingin hiljaisuuteen tottuneena oli ohi suhahtelevien polkupyörien väistely ensin piinallista. Läheltä piti-tilanteet voin onneksi laskea yhden käden sormilla – pyöräilijöistä irronneisiin nyrpeisiin ilmeisiin tarvittaisiin jo tukkimiehen kirjaimet.

Polkupyöräuhkaa ahdistavampaa on ihmisten suhtautuminen kaduilla lenkkeilyyn. Kööpenhaminanoviisina en voinut käsittää, miksi ohikulkevat kävelijät, pyöräilijät sekä autoilijat tuijottavat niin paljon. Naisjuoksijana täällä ei voi myöskään välttyä vislailulta tai huutelulta – asioita, joihin en kuvitellut törmääväni muualla kuin Etelä-Euroopassa.

Aika ajoin myös kaduille syntyvä ihmistungos ärsyttää – juuri flow’n saavuttaneena ei huvittaisi joutua poukkoilemaan vasemmalta oikealle ja autotieltä pyörätielle. 

Köpiskäytäntönä tuntuukin olevan puistoissa (esimerkiksi Søndermarken), meren rannalla tai ”lakeilla” juokseminen, enkä yhtään ihmettele – vasen, heikko nilkkani on muljahtanut ikävän monesti niin Frederiksbergin kuin Vesterbronkin kumpuraisilla mukulakivikaduilla.

juoksu4.jpg

2. Muut juoksijat

Keskustassa huomasin aluksi aloittelijoiden puutteen. Ainakaan Vesterbron tai Nørrebron puistoissa ja järvien rannoilla ei näy löysiä verkkareita tai punaisia poskia – enemmänkin kompressiosukkia ja vatsalihaksia. Välillä seassa on vilahdellut hitaasti hölkytteleviä juoksijoita, mutta kanssapinkojat tuntuvat enimmäkseen olevan kymmenenteen maratoniinsa valmistautuvia Murakamin kirjan sisäistäneitä harrastajia.

Ympärillä juoksevat ihmiset toimivatkin hyvinä motivaattoreina ja kirittäjinä – kunhan ei valitse sitä hieman raihnaiselta näyttävää mutta höyryjunan kaltaisesti etenevää harmaantuvaa miestä, joka on todennäköisesti tuhatkertaisesti parempikuntoinen ja voittaa kestävyydessä ja nopeudessa 100-0.

juoksu3.jpg

3. Muista juoksijoista

Kirittäjäksi valittu harmaantuva mies voittaa todennäköisesti myös tyylikkyydessä – niin kuin tekee lähes jokainen vastaanjuoksija. Kööpenhaminalaiset jatkavat tyyliänsä lenkkipolulle asti ja välillä lenkilläkin tulee alipukeutunut olo.

Freesit Vesterbron tytöt ovat freesejä myös kymmenennellä kilometrillä helteellä ja komeat Nørrebropojat onnistuvat olemaan cooleja vaikka huitelisivat maksimisykkeellä kaatosateella. Lenkkeily tuntuu välillä näyttäytymiseltä – joinakin päivinä tämä ahdistaa, joinakin se tuntuu raikkaalta.

juoksu5.jpg

4. Kööpenhamina juoksijan silmin

Kööpenhamina on mykistävän kaunis juosten. Pururatavääntämisen sijasta täällä voi valita meren, puiston, järven tai kadut. Välissä voi pysähtyä silloille, nurmikoille ja lepuuttaa, jos tuntuu siltä. Lenkkivariaatioita on miljoona ja esimerkiksi sää maalaa kaupungin joka kerta erilaiseksi.

+ NBRO Running

Kööpenhaminassa pidempään oleskelevat juoksijat, tässä teille vinkki, jonka olisin toivonut jonkun antaneen minulle, kun kaupunkiin rantauduin. NBRO Running on Nørrebrossa sijaansa pitävä juoksuryhmä, joka ei koostu vanhoista, yrmeistä, maratonjuoksua harrastavista bisnesmiehistä, vaan rennon ja hauskan oloisista suhteellisen nuorista köpisläisistä.

NBROn treenit alkavat Kaffesalonenin, Dronning Louises Bron lähellä sijaitsevan kahvilan edestä. Suurin Kööpenhaminakatumukseni- ja harmitukseni onkin se, etten löytänyt ryhmää tarpeeksi aikaisin.

Voisin kirjoitella vaikka kuinka pitkiä ylistyskappaleita NBROsta, sillä idea on mielestäni maailman paras: hyviä tyyppejä, ihania juoksureittejä ja mukavaa tunnelmaa. Sattuisikohan kukaan tietämään, löytyykö Lontoon keskustasta samankaltaista ryhmää?

Ensi Folke Westauksessa listaan vielä lempijuoksupaikkani, ettei muiden juoksija-matkailijoiden tarvitse enää nyrjäytellä nilkkojaan Kööpenhaminan petollisilla mukulakivillä.

Kulttuuri Matkat