Paluu Helsinkiin

Viimeisinä Kööpenhaminapäivinäni olin suunnitellut ottavani rauhassa, istuvani pitkiä tunteja parvekkeella ja miettiväni paljon Helsinkiä.

Sen sijaan löysin itseni keskeltä kiirettä. Talutin pyörää Vesterbrosta Amageriin keskellä yötä ja katsoin ranskalaisen elokuvan vanhassa elokuvateatterissa. Join punaviiniä ja ihastelin vanhoja Bang og Olufsenin kaiuttimia. Lepäsin tunteja Amagerin rannalla ja katsoin kun ystävä ui, pyydystettiin myöhemmin rannalle huuhtoutuneet täydet Tuborg-tölkit. Pidin piknikin vieraan yksiön lattialla uuden tuttavuuden kanssa, kun sade yllätti emmekä päässeet puistoon asti. Opettelin pelaamaan backgammonia paremmin ja voitin pojan vanhassa Super Nintendo-pelissä kymmenen kertaa putkeen. 

Pakkasin lopulta vasta viimeisen päivän aamuna, neljä minuuttia ennen asunnon luovuttamista.

Kastrupin lentokentälle selvittyäni kaikki lähti eteenpäin pikakelauksella. Koneeseen, koneesta ulos, Helsinki-Vantaa. Kentällä olo oli tyypertynyt: tässäkö tämä oli? Tanskalaisen sim-kortin vaihtaminen suomalaiseen kirpaisi.

Tietokoneella on ainakin 800 kuvaa ja loput piileskelevät sähköpostissa, omituisesti nimetyissä kansioissa sekä puhelimen muistikortilla. Kuvien lisäksi takataskusta löytyy miljoona tarinaa ja sata kohtaamista.

Vaikka Kööpenhamina on fyysisesti nyt kauempana, on kaikki vielä lähellä.

Voiko kahden kuukauden poissaolon päätyttyä puhua paluushokista?