14 päivää tavaroiden hävitystä
Moi!
Asia joka minua niin kovasti harmittaa, on rikki menevät vaatteet, korjauskelvottomiksi käyvät asusteet ja materiaalit jotka kuluvat talven aikana sellaiseen kuntoon että niistä ei ole enää kierrätykseen.
Kun olen osallistunut tähän #raivausriennot haasteeseen, olen pakottanut itseni tarttumaan lähes päivittäin toimeen käymään läpi tavaroita joiden merkitys meille on vain toimia paikkojen täyttäjänä.
Yllä olevassa korissa on kasa lastenvaatteita. Sukat joihin viime käytössä ilmestyi isot reiät varpaiden päähän, korjausta varastossa odottanut takki joka ei sovi enää kenenkään päälle. Toppahousut jotka on aikanaan lyhennetty tytölle sopivaksi, sitten ne kului lähes puhki polvista ja kaiken huipuksi takapuoli ratkesi kun viimeisen kerran päälle kokeili ja kyykistyi. Lisäksi korissa on linttaan astutut, korpuksi kovettuneet pieneksi jääneet talvikengät.
Siis korillinen vaatekierrätykseen kelpaamatonta tekstiiliä joiden hyötykäyttö muihin ompelutöihin on tällaisen tumpelon kannalta aivan turhaa haihattelua. Siispä nämä joutuu lopulliseen poistoon. Ja tämä harmittaa kovasti.
Vaatekierrätykseenkin kaapista lähti iso kassillinen takkeja ja housuja jotka ovat lapsille jääneet pieniksi. Tällä kertaa aion viedä vaatteet uffin laatikon sijaan oman kylän kierratykseen. Siellä ne päätyy myyntiin omalle kylälle.
Äsken tyhjensin lehtilaatikon johon on kerätty paperitavaroita jotka eivät heti jouda paperin keräykseen. Pussillinen sieltäkin nyt lähtee kierrätykseen.
Jotenkin tämä tavaroiden raivaus ahdistaa. Henkinen napanuora jokaiseen tavaraan tuntuu liian tiukalta. Silti jokainen tavara jonka olen laittanut kierrätykseen meneviin, on tuntunut vapauttavalta.
Onneksi meidän 7 vuotias on ahkera kannustaja. Niinpä sai jääkaapin ovi järjestystä kun sieltä napsittiin kirjainmagneetit ja kaikki muut turhat magneetit kiertoon.
Lasten kynälaatikosta taas lähti yli 200 pätkää kohti kierrätystä. Joku voi saada riemun noistakin, meitä ne ei lämmittäneet kun kyniä on vielä talossa taatusti tuhansia. Äitini näet huusi meille ala-asteen tyhjennyshuutokaupasta opettajanpöydän tavaroineen, ja siinä yhteydessä meille muutti kolme korillista kyniä.
Vaikka talosta on nyt raivattu tavaroita jo lähemmäs 1000 erillistä esinettä, riittää niitä vielä loppukuuksi. Käsilaukkujen pohjiltakin on löytynyt aarteita, mm kuitteja verotukseen.
Jostain syystä minulla on mielikuva että ihmisellä pitää olla kirjoja. Ja niitä meillä riittää. On oppikirjoja, harrastekirjoja, dekkareita, jännäreitä, pokkareita, tietokirjoja… ja niistä kirjoista luopuminen tuntuu kikkein vaikeimmalle.
Yritän käydä kirjat vielä läpi. Aloittaa raivauksen liian lapsellisista satukirjoista, jatkaa paperinkeräykseen joutaviin rikkonaisiin kirjoihin, poistaa politiikkaa pursuavat kirjat (oppaita ehdokkaille ja vanhoja kuntalakioppaita). Ajatuskin että keittokirjoihin, puutarhakirjoihin tai Remes-kokoelmaan pitäisi puuttua, puistattaa!
Onko tämä tavaroiden raivaus järkevää?
Mielestäni on. Liika tavaranpaljous ahdistaa. Varmasti osa tästä minun huonosta olosta johtuu nimen omaan siitä että kotona ei ole harmoonista tunnelmaa johtuen tavaranpaljoudesta.
Voisinkin harkita helmikuusta sitten sellaista kuuta jossa taloon ei osteta uusia tavaroita ollenkaan. Tässä tammikuussa näet kaikesta tavaran hävityksestä huolimatta on ostettu uusia työvaatteita (tuhlasin oikein kotimaiseen turussa valmistettuun hameeseen), on ostettu sukkia ja alusvaatteita, on ostettu kaikenlaisia kapistuksia mitä on lapset koulussa tarvinneet, kuten pojalle luistimet.
Luistimista puhuen! Huomenna vienkin kierrätykseen myös kaikki meidän kodista löytyvät alle 42 numeron hokkarit! Niitä on kerätty varaston hyllylle samaa tahtia kuin jalka on kasvanut. Siinäpä hyvä tavaran raivauskohde huomiselle!
(Ei tarvitse vielä mennä kirjahyllylle!!!)