Jolie box hehkutusta!

Heippa!

Pakko se on myöntää että oli täydellinen päätös tilata tuo Jolie boxi kolmeksi kuukaudeksi. Ensin mietin että onko järkeä tilata sikaa säkissä, ja lisätä siten jätteen määrää. Mutta nyt täytyy vaihtaa ajatuksia.

On ollut ihana saada nyt jo kahtena kuukautena postista laatikko, jonka saa avata kuin pikku lapsi! Varsinkin tänä vuonna kun tavoitteeni on vaihtaa kosmetiikkavarannot luonnonkosmetiikkaan, on ollut mukava saada kokeiluun vaihtoehtoisia juttuja. Ensimmäisen laatikon kierrätin eteenpäin pakkausmateriaalina kun möin muutamia astioita, ja ilo on ollut sekin että laatikon pehmusteena toimii paperi. Jemmaan siis nuo laatikot jatkokäyttöä varten.

Esimerkiksi tammikuun boxista tykästyin varsinkin kasvoille tarkoitettuun öljyyn. Ja nyt olen puhdistanut kasvojani tammikuun laatikon putsarilla, ja se jättää kasvot todella ihanan tuntuisi. 

20190218_225606.jpg

Kohta minulta loppuu synteettiset kosteusvoiteet, ja otan käyttöön luonnonkosmetiikkaa olevan tammikuun boxin Soleyn kasvovoidenäytteen. Testasin jo Madaran hiushoitoainenäytteen, enkä ihan vakuuttunut siitä. Kannatti siis kokeilla pieni kerta-annos niin tiedän että en suotta osta isoa purkkia.

Helmikuun boxista käyttöön olen jo ottanut ruusun tuoksuisen kasvosuihkeen. Nuorin lapsenikin ihastui siihen ja tuoksusta päätellen on käynyt sitä itsekin suihkimassa. Testasin tänään myös kasvovoidenäytteen, ja havaitsin sen itselleni liian voimakkaan tuoksuiseksi.

20190218_225258.jpg

Ja olen haaveillut Murumurun kasvojen hoitotuotteista joten voitte kuvitella kuinka ilahduin kun helmikuun paketista tuli täysikokoinen c-vitamiiniseerumi. Tämä seerumi on voimakkaan tuoksuinen, mutta tuoksu häviää pian ja seerumi imeytyy nopeasti.

Helmikuun paketti sisälsi 3 täysikokoista tuotetta ja oli arvoltaan noin 50 euroa, mikä on yli kaksin verroin paketin hinta Nämä boxit ovat siis myös taloudellinen tapa kokeilla luonnonkosmetiikkaa, ja keino joka auttaa välttämään vikaostoksia.

Minä olen luonteeltani sellainen että ahdistun nopeasti meikki ja kosmetiikka osastoilla. Tulee sellainen tunne että en ole tarpeeksi hyvä ja kaunis tälle osastolle. Siinäpä syy miksi viime aikoina olen pakottanut itseni käymään läpi joka kaupan meikkiosastot huolellisesti. Siedätän itseäni uskomaan että minä riitän. Siitä huolimatta tällaiselle kotihiirelle passaa oikein hyvin se, että posti tuo ihania kosmeettisia juttuja tutussa lähikaupassa sijaitsevaan postiin.

20190218_225427.jpg

Ja on tuo Jolie boxi tuonut käsiini kotimaisia herkkuja, kuten tämän pahvihylsyssä olevan Luviallyn huulirasvan. Mahtava tuote, voin suositella! Huuliin jää pitkäksi aikaa mukava pehmeä viilentävä tunne. Ensi alkuun pahvihylsy herätti kummastuksen, se näet toimii niin että sormella pakotetaan tuote nousemaan hylsyssä.

Melkein jo harmittaa että minulle tulee enää yksi boxi. Saa miettimään että olenko ollut alkuvuoden tarpeeksi kilttinä että ansaitsisin uusata tilauksen. 

Millaisia ajatuksia tällaiset kosmetiikka boxit herättää?

-Jonna

kauneus iho testit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *