Juoksu ja elämä rullaa

20190113_143013.jpg

Moi!

Eilen olin hautajaisissa. Vainaja oli täyden elämän elänyt nainen. Perheen äiti, sotaveteraani, leski, naapuri. Hän oli hieno ja hyvä ihminen. 

Avioliitossakin hän kerkisi olla yli 60 vuotta. Hänellä oli hiukset aina kauniisti laitettuna, kerran hän jopa pyysi minua rullaamaan papiljotit illalla päähän kun käsi oli kipeänä.

Hän oli nähnyt elämän monet kasvot. Ihana ihminen joka viimeisinä kotona asuminaan vuosina halusi vielä tehdä keittiöremontin jotta on hyvä keittää kahvit. Aivan ihanaa asennetta 80 vuotiaalta!

Ja tänään on minun syntymäpäiväni! Sain lahjaksi kylpytakin, ja aamulla kahvit ja kakut sänkyyn. Mies teki ruokaa ja lenkkiä lukuun ottamatta olen saanut olla oloneuvoksena tämän päivää. Arvostan omaa perhettäni 🙂 

Toivon että tuon edesmenneen naapurinemännän itseään arvostava asenne kasvaisi minussakin. Yritän kovasti joka päivä valaa itseeni asennetta, että olen ihan ok. Mutta se on vaikeaa. Tiedättekös vain miltä tuntuu 15 vuotiaana kuulla saman ikäisen pojan suusta että hyi vittu oot sinä ruma!  No, jälkeenpäin ajatellen, ei tainnut olla sillä pojalla muita valttikortteja silloin käsissä kuin solvata minua. Mutta kyllä se arven jätti.

 

Juoksu

Olen viime aikoina pyrkinyt juoksupuolella kehittämään tekniikkaa. Olen siis harrastanut juoksemista enemmän ja vähemmän jo useamman vuoden, viime vuonna vähemmän ja tänävuonna todellakin enemmän. Juoksu on minulle se paras mahdollinen keino nollata ajatukset ja puhdistaa keho stressihormooneista.

Jaksan kyllä edetä vauhdilla joka vastaa normaalin ihmisen kävelyvauhtia, useita kilometrejä. Mutta nyt minulla on tavoite kehittää vauhtikestävyyttä, oikeaa askellustekniikka ja parantaa yleiskuntoa. 

Nyt alkaakin olla ajankohtista lisätä juoksu ja kävelypäivien lomaan lihaskuntopäiviä, ja lisätä vielä yleistä venyttelyä että lukot kehossa aukeaisi.

Lantion seudulla tuntuu olevan kireyttä ja uskoakseni kunnon venyttelyt lonkan koukistajaan ja vatsa sekä selkälihasten kehitys voisi auttaa tässä. 

On ollut aivan mahtavaa juosta nastapohjaisilla lenkkareilla! Viime talvena käytössä oli normaalit new balancet ja kyllä lipsui, siksi lähinnä kävelin. Nyt nuo icebugit on jotain taivaallista!

Nyt sanoisin että syksyn puolimara voi jopa onnistua!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *