Nyt on pullukka pulassa!

20181217_090221.jpg

Moi! 

Se oli keväällä 2014 kun opiskelin ja tarvitsin opiskelun vastapainoksi jonkun ajatuksia tyhjentävän harrastuksen. Mitään erityistä ei ollut mielessä, ja pitkä liikkumaton jakso oli vienyt kuntoni pohjalle.

Olin lopen uupunut itseeni, äitiys oli lyönyt yli pääni. Vetelin jättimäistä hilloviineriä kun se tökkäsi – tarttis tehdä jotain! Silloin lähdin kävelemään. Kävelin 5 km joka toinen päivä ja sitten keksin aloittaa sohvaperunan juoksukoulun.

Sen juoksukoulun jälkeen pystyin jo juoksemaan 10 km, ja olin voimieni tunnossa, mutta laiskistuminen uhkasi. Tarvitsin jotain motivaatiota ja niinpä sovin enoni kanssa että harjoittelen niin paljon kestävyysurheilumielessä, että voidaan osallistua yhdessä puolimaratonille! 

Harjoittelin tavoitteellisesti koko kevään ja kesän 2015. Sitten koitti se elokuinen päivä. Lähdin elämäni ensimmäiselle puolimaratonille! Olinpa minä pöllö kun en paremmin valmistanut itseäni ja lähipiiriäni tätä juoksua varten!

Hampaat irvessä kuitenkin juoksin maaliin asti. Muistan että 2 km ennen maalia olin jollain harmaalla alueella. Ylitin kaikki siihen astiset juoksumatkat, olin jossain toisessa maailmassa ja selässä oli kipu. Ja sitten tuli maali, ja mitalikaulaan ja hernekeittoa naamaan ja altaaseen uimaan… Se oli upea kokemus, mutta olin minä kipeä seuraavat päivät. Ei siis ollut herkullinen tuntemus seuraavina päivinä, mutta vitsi kun olen vieläkin ylpeä itsestäni että tein sen!

20181217_090256.jpg

Ja missä nyt ollaan? No pulassa! Näet, lenkkeily ja liikkuminen on ollut taas viimeiset 2 vuotta toissijaista. Valmistuminen 2017 ja heti perään yrittäjäksi rupeaminen, sekä muut vastuulliset asiat ovat saaneet unohtamaan oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin.

Tämä vuosi on ollut sellainen että lupasin uutena vuotena rakastaa itseäni. Olen siis hemmotellut itseäni kaikenlaisilla tavoilla. Olen myös kulkenut säännöllisesti lenkillä, mutta siitä huolimatta minulle on päässyt kertymään elintasokumpu! 

No se pulaan joutuminen… Oli eno taas kylässä. Meni sitten ehdottamaan että ensi syksynä osallistutaan taas puolikkaalle! No minkäs teet, menin lupaamaan että joo osallistutaan.

Ei kait siinä! Kaapissa on uudet lenkkarit, tälle syksyä ostetut. Kaapissa on myös piikkilenkkarit liukkaita varten. Kädessä kalenteri johon olen nyt hahmotellut millaisella aikataululla harjoitellaan, ja mikä tärkeintä, kalenteriin on myös merkitty tuo 24.8.2019 joka tulee olemaan elämäni toisen puolimaratonin suorituspäivä!

Kohta taas mennään lenkille. Tämä projekti piti aloittaa heti samalle iltaa kun sovittiin että syksyllä mennään, koska nyt on pullukka pulassa! Aloitan taas tuolla Porin kaupungin liikuntaviraston laatimalla ohjelmalla, vaikka oikeasti pystynkin juoksemaan sen 5 km, niin hyvän perustan lihaskunnolle saan kun aloitan kevyesti ja hallitusti tuon kestävyyskunnon hakemisen. 

Palaan asiaan kun on jotain kerrottavaa!

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Ympäristömorkkis ja liikaa muovia!

20181213_202638.jpg

Siinä se on yöpöydällä. Kauniina ja ihanana tervehtimällä uuteen aamuun, tarjoamalla ihanan kosmeettisen tuotteen ihanassa kokeilukoossa. Sisällöstään useat ovat jo ennestään tuttuja, päivittäisessä käytössä olevia ihanuuksia. 

 

Ja päivä päivältä kertyvät ihanat pienet purkit aiheuttavat yhä pahenevan ympäristömorkkiksen. Kuinka kierrätän kaiken tämän määrän pieniä purkkeja vastuullisesti? Ja menin vielä tilaamaan sen toisenkin kosmetiikkajoulukalenterin! Ei tule aivan heti helpottamaan tämä krapula! 

 

Jäsentelen asioita päässäni. Lasipullot vien aikanaan lajitteluasemalle. Sieltä ne viedään Kajaanin Majasaareen ja ne päätyy maanrakennusaineeksi jätepenkkaan. Ja viime viikolla kuulin että pakkausmuovin keräys on tulossa meidänkin paikkakunnalle rinki-ekopisteelle. Ollaan siia jo paremmalla tuulella!

Ainoa ongelma tulee siitä että lajitteluasemalle on 100km ja ekopisteellekin 70, mutta kaatopaikkaroskikseen en purkkeja laita koska tiedän vallan hyvin että täällä tuotettu kaatopaikkajäte viedään ensin 200km päähän välivarastoon, ja sieltä vielä usean sadan kilometrin päähän poltettavaksi. Ja se on ihan hullua miten paljon turhaa jätettä Suomessakin syntyy!!

 

Ei siis helpota ympäristömorkkis.

7 vuotiaan kanssa tehtiin diili ensi vuodelle. Kaikki hankinnat tehdään ensi vuonna sen mukaan, että mistä syntyy vähiten jätettä. Saa nähdä mitä se tarkoittaa! Pieni apu ympäristömorkkikseen tuli taas kun tein SITRA-n sivuilla ympäristötestin. Sen mukaan elämäntapani on vain vähän ympäristöä kuormittava, alle keskiarvon. Suurin syntini on liikkuminen. Tämä keskiarvon alle pääsy johtunee esim siitä että meillä on maalämpö, asumme verrattain ahtaasti kohtalaisen uudessa talossa eikä meillä synny paljon ruokajätettä.

 

 

20181213_202944.jpg

Onneksi kaikenlaiseen morkkikseen parhaan avun tarjoaa tassuterapia! Tässä muodostui tämän vuoden eka, ja aika ympäristöystävällinen joulukuusi!

Nämä pallerot saivat eilen ekan matokuurin. Sekin oli muoviputkilossa! Voihan muovi! 

Täytyy keksiä keinoja minimoida muovin kulutusta. Ei osteta enää muovipillejä, käytetään enemmän kestokasseja, leivotaan itse enemmän jotta ei tarvitse ostaa muovipussiin tungettuja sämpylöitä. Valitaan palasaippua nesteen sijaan, etsitään parempia vaihtoehtoja ja painostetaan yritykset pakkaamaan tuotteensa järkevämmin!

 

20181213_202815.jpg

 

 

Avaan joulukalenterin 11. Luukusta tulleen pastillin näköisen napin. Imeytän siihen hoitovettä joka löytyi 12. Luukusta. Levitän turvonneen palleron auki ja asettelen kasvoilleni.

 

Tässä minä olen. Yksin huoneessa, näytän muumiolta. Koitan rentoutua, kuuntelen rentoutusohjelmaa matkapuhelimen välityksellä. Tunnen kaunistuvani ulkoisesti, mutta ahdistun sisäisesti. Kuinka voin hyvittää omille lapsenlapsilleni sen että sukupolvemme tuhosi maailman täyttämällä jopa merenpohjan muoviroskalla?  

Mitä tekoja sinä lupaat tehdä ensi vuonna, jotta maailmaan päätyisi vähemmän jätettä?

Toivon niin että ensivuonna löydän kosmetiikkakalenterin joka ei aiheuta ympäristömorkkista. Nyt täytyy etsiä keino jolla kompensoida tämä kaikki ihanuus!

Kauneus Meikki Höpsöä Vastuullisuus