Tuotteet joita tulen hankkimaan

Tästä alkaa uusi postaussarja johon tulen muistilistan omaisesti kirjoittamaan pikku julkaisun tuotteesta joka on päässyt loppumaan, mutta jota aion hankkia uudelleen heti kun tarvitsen uuden vastaavan tuotteen. Idean tähän sain kun sivelin kasvoilleni viimeisen pisaran kasvovoidetta jota sain Jolie boxin mukana pienen mtkakokoisen tuotteen.

Ihan aluksi en ihastunut tähän Soley eyGLÓ:n koska sen rakenne oli ennemmin limaisen oloinen kuin voidemainen. Tuoksu oli todella vahva ja yrttinen. Onneksi kuitenkin  pakkaus oli sen verran suuri, että siitä riitti pitkäksi aikaa kokeiltavaa. Ensimmäiset kolme käyttökertaa oli vähän niin ja näin, mutta sitten jotain tapahtui. Ihastuin tuotteen kevyeen rakenteeseen, hyvään levitettävyyteen ja siihen miten mukavan tuntuinen kasvojen ihosta tuli.

Tuoksumaailmasta tuli tuttu, kuin kamfferi tai joku likööri, ja ajatuksiini tuli väkisinkin että voiteessa on varmasti jotain joka auttaa ihoa pysymään puhtaana. Ainakin ihoni on ollut hyvin rauhallinen tätä käyttäessäni.

Ihan heti en tarvitse uutta päivävoidetta, kun löysin varastoistani mm. 3 avaamatonta kasvovoidepurkkia. Siksi tarvitsen jonkun paikan josta tarkastaa mihin tuotteisiin olen ollut tyytyväinen ja mitä kannattaa siis tulevaisuudessa hankkia. Sen vuoksi siis tämä postaussarja.

Mutta mitä muuta kuuluu? Eilen otin hetken itselleni ja kävin nauttimassa caramel-latten ja suklaaleivoksen ihan yksin.

Harvinaista herkkua! Kuva vääristää ja saa kaiken näyttämään pienelle. Leivos oli todella suuri, ja kahvikuppi korkea! Ensimmäisellä pillin imulla vedin kahvia henkeen ja yskin ja pärskin todella raivokkaasti. Tarjoilija ( lähes sukulainen 🙂 kysyi että oliko se noin pahaa!! No ei ollut kun hyvää! Ja kahvila on paikkakuntamme ainoa josta saa muutakin kuin suodatinkahvia.

Tällä viikolla olen myös käynyt Kajaanissa ja Life myymälä houkutti taas asioimaan. Ostin sieltä kokeiluun öljyputsarikakun kun alkaa olla kasvojenpuhdistusöljy lopussa.

Eilen testailin tätä jo alustavasti, ja tulen kirjoittamaan pidemmän arvion kun saan paremman tuntuman. Eilisen perusteella en vielä ihan vakuuttunut tuotteen kyvystä poistaa ripsiväri. Siihen taidan seuraavalla kerralla käyttää aluksi suosiolla meikinppoistoainetta ennen tätä öljykakkua! Kuitenkin jo ensi kokeilulla hauska uusi tapa laittaa puhdistusöljyä tuollaisesta palasesta! Eikä muovijätettä!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *