Matkalla Machu Picchulle

motomuju.jpg

Matka vai se määränpää. Machu Picchu, tuo mystinen Inka kaupunki on kiehtonut minua jo pienestä asti. Vuorelle rakennettu kaupunki, joka pysyi niin pitkään tuntemattomana ja joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen vasta äskettäin. Machu Picchu on sen mystisyyden takia toiminut eräänlaisena “jonain päivänä” haaveena ja kun opiskelupaikka Chilessä vahvistui olin varma, että pian se päivä on käsillä kun kiipeän nuo kuuluisat Inkaportaat. Oikeastaan jo Limassa minulle iski jännä tunne, että nyt on vaan pakko lähteä sillä olen odottanut Machu Picchua jo pitkään. Tiedän, että vuori pysyy siellä ja odottaa minua, mutta ei Chevichen syömisessä ja kaupungin kiertelyssä ole mitään järkeä, jos sydän on jo reppureissaamassa kohti Inkakaupunkia.

pikku20.jpg

Koska ystäväni oli edellisvuonna kierrellyt samat alueet missä olin, oli minulle selvää että Machu Picchulle kiipeäisin järjestetyn turistiryhmän kanssa. Kuulostaa epäseksikkäältä, mutta ystäväni kehui maasta taivaisiin retkeä nimeltä Inca Jungle, joten pian Cuscoon saavuttua olin jo varaamassa viidakkoseikkailua. Näin jälkiviisaana voin todeta, että jos matkanjärjestäjä sanoo sinulle että ota vain olennaiset tavarat niin kannattaa kuunnella ja olennaisesti myös totella. Otin kyllä vain olennaiset tavarat parilla ekstra puserolla ja housuilla varustettuna,mutta jostain syystä kun kolme päivää reppua kantanut polttavan kuumassa viidakossa, jyrkissä rinteissä ja korkeammalla kun pieni suomalainen voi edes kuvitella, alkaa ylimääräiset paidat tuntua tarpeettomilta. Machu Picchulle uurastus kyllä vei minulta kolme puseroa ja yhdet housut jotka tuntuivat kaikkein olennaisilta tavaroilta jättää hostelliin odottamaan uutta elämää, mutta oli se sen arvosta.

pikku19.jpg

Ensimmäinen päivä lähti liikkeelle kukon laulun aikaan. Siinä sitä oltiin, minipakussa kohti tuntematonta. Päivän ohjelmana oli luvassa noin 50 kilometriä pyöräilyä vuorelta alas. Se adrenaliinin määrä mikä minusta ryöppysi pyöräillessä oli sanoin kuvaamaton. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta voin yrittää. Kuvittele ne postikorttimaisemat mitkä löytyvät Googlen ihmeellisestä maailmasta, kun hakusanaksi laittaa “travel” “Peru” tai jotain muuta yhtä laimeaa. No mitä jos viimeiset unihiekat silmistä pyyhittyä oletkin yhtäkkiä keskellä näitä maisemia. Kauniin näkymän lisäksi sinulle annetaan allesi pyörä, jonka vauhti vaihteita vaihtamalla kohoaa jyrkissä ja mutkikkaissa alalmäissä korkeisiinkin lukemiin. Lisätään päälle myös pieni fiksaatio moottoripyöristä, vauhdin hurmasta, pienoinen korkeanpaikankammo ja tarve näyttää itselle, että Harry Potter tuvista kuuluisi mieluummin Rohkelikkoon kuin Puuskupuhiin.

 

piku18.jpg

 

50 kilometrin jälkeen olo oli, kuin Olympiavoittajalla, vaikka maastopyöräillä ei ihan moottoripyörän tuntinopeuksiin kohota. 

motomujudos.jpg

Pyöräilyn jälkeen oli luvassa kävelyrypeämä viidakkoon. Ryhmässämme oleva eräs vanhempi rouva joutui keskeyttämään kävelyn sillä mäki kohti tulevaa yöpaikkaamme oli erittäin jyrkkä. Myös korkeuteen totuttelu vei aikaa, sillä vaikka jalat olisivat vieneet eteenpäiin, hengittäminen oli välillä haastavaa. Kaikki se kävely kannatti, kun saavuimme Homestay asuntoomme keskelle viidakkoa. Näköala oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Kyllä aamukahvi sitten maistui hyvältä. Oppaamme myös piti meidät ajan tasalla Inkojen ja Ketšuan historiasta, joka toimi mielenkiintoisuuden lisäksi tunnelman virittäjänä kohti Machu Picchua.

 

Pikku7.JPG

 

pikku223.jpg

Pikku5.JPG

pikku21.jpg

Koska turistioppaat selvästi ovat aamuvirkkuja, päivä lähti toisenakin matkustuspäivänä käyntiin erittäin aikaisin. Kävely läpi viidakon oli kaunis ja mielenkiinto pysyi yllä uskomattoman kauniiden ja vaihtelevien maisemien ansiosta. Oppaamme myös kertoi meille lisää tarinoita Inkoista, metsän kasvillisuudesta yms. Päivä koostui kokonaisuudessaan kävelystä, kuumissa lähteissä uimisesta, nokosista riippukeinussa, oluiden maisteluista, salsasta ja herkullisista ruoista.

 

 

Pikku 8.JPG

Pikku6.JPG

Pikku2.JPG

Pikku1.JPG

Kolmantena päivänä pääsimme kokeilemaan zipliningia ja kävelimme junaraiteita pitkin kohti Aguas Galientesia, kaupunkia jonka huipulla kohoaa Machu Picchu. Vaikka kävelimmekin koko reissun ajan pitkiäkin matkoja, lenkkeilyyn hurahtaneena olisin voinut kävellä pidempäänkin. Pakko myöntää, että reppu kyllä painoi paljon, mutta kävelyssä Machu Picchulle oli jotain minua kiehtovaa. Ehkä se tunne, joka kutkutti mahanpohjassa. Kohta olisin Machu Picchulla, yksi haave “pois alta”. Toisaalta viimeisessä päivässä ennen Inka kaupunkia oli myös jotain haikeaa. Kyllä pian näkisin vuoren, mutta se tarkoittaisi myös ihanan matkamme päättymistä ja mahtavien ihmisten hyvästelyä.

 

 

pikku16.jpg

Herätys kello 4.00. Aamupala, pese hampaat, pue vaatteet, muista passi, shh älä herätä huonetovereita, mitä vielä? Otsalamppu päälle ja menoksi. Kello 4.15. Kiipeäminen kohti Machu Picchua starttaa kello 5.00 kun portit aukeavat. Aamu alkaa pikkuhiljaa sarastaa, mutta ensimmäisillä askelmilla vielä tarvitaan otsalamppua.

 

pikku11.jpg

 

Siinä on melkein jotain pyhää tai ainakin eriskummallista kun tuhannet turistit ähisevät ja puhusevat kiivetessään näitä kuoleman portaita ylös muun maailman nukkuessa. Aluksi kaikki hymyilevät ja innokkaana odottavat tulevaa. Puolen välin aikoihin hymyn tilalle on vaihtunut vakavat kasvot jotka puskevat hikeä ja punaa. Jokainen miettii hiljaa mielessään, miksi ihmiset tekevät tätä vapaaehtoisesti ja vielä maksavat tästä. Osa suree meikattuja kasvojaan, tietäen että jep, kohta pitäisi poseerata täydessä tällingissä legendaarisella vuorella, mutta kasvot ovat kuin kolmen tunnin saunamaratoonin jäljillä. Ylös kyllä pääsee bussilla, mutta portaat ylös ja alas kiivenneenä tekisin sen kyllä uudestaan. Yhdessä muiden kanssa kärsimisessä on sinänsä jotain kiehtovaa. Jotenkin sitä osaa arvostaa vuoren kauneutta ja entisaikojen asukkeja, kun on kulkenut samoja polkuja ylös.

pikku10.jpg

Machu Picchu eli suomennettuna “vanha vuori” kohoaa korkeuksiin yhdessä “nuoren vuoren”, eli Huayna Picchun (Wayna Pikchu) kanssa. (Btw. Jälkimmäiseen täytyy hankkia erikseen lippu, joka minulta jäi hankkimatta). Aamun sarastaessa vuori oli yhä usvan peitossa, joka kyllä piilotti suuren osan maisemasta, mutta oli erittäin vaikuttavan näköinen. Valokuvaaja ystäväni oli erittäin huolestunut usvasta, mutta hänen onnekseen usva oli jo muutaman tunnin kuluttua vaihtunut porottavaan aurinkoon. Machu Picchu, vuori jonka varmasti suuri osa ihmisistä tietää edes nimeltä, oli juuri sitä mitä olin kuvitellut. Olen nähnyt niin monta eri kuvakulmaa vuoresta, jonka vuoksi minua odotti vuori, minkä tunsin jo ennestään läpikotaisin. Se oli vaikuttava, mutta juuri sellainen kuin ajattelinkin. Vuorta muistelen vielä vuosia haikeudella, mutta se maisema mikä aukesi Machu Picchun ympärillä oli taianomainen.

pikku8.jpg

pikku12.jpg

pikku14.jpg

pikku13.jpg

pikku15.jpg

Voin lämmöllä suositella Inca Jungle retkeä. Matka oli erittäin hauska ja piti sisällään kaiken vedestä sisäänpääsyyn Machu Picchulle. Varmasti omatoimimatkatkin tälle vuodelle ovat mahtavia tarinoita jälkipolville, mutta jos suuntaat tälle vuorelle kannattaa ottaa vakavasti harkintaan myös järjestetyt retket. Kuulin myös positiivisia tarinoita Salkantay trekistä Machu Picchulle, joka poikkeaa omastani esimerkiksi teltta majoituksen sekä eri reitin vuoksi. Kuitenkin uskon, että kummatkin retket ovat mahtavia, jos matkustus porukaksi osuu mieleinen.

 

Pikku3.JPG

Lämmöllä muistelen viidakkoperhettäni ja uskomattomia maisemia mistä sain nauttia Perussa.

Pikku4.JPG

pikku10.jpg

Kommentit (1)
  1. Näyttää ihanalta! Huippu kokemuksia :—-) kiva kun kirjoitat blogia, innolla odotan myös seuraavia postauksia. Pusuja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *