Cusco veit sydämmeni

2018-01-25 06.49.05 1.jpg

Tämä pieni ja söpö kaupunki, joka tunnetaan rikkaasta kulttuurihistoriastaan Inka empiurimin pääkaupunkina, sulatti sydämmeni söpöydellään ja ihmisten ystävällisyydellä. Sen nimi Qosqo , tarkoittaa Ketšuaksi “napaa” tai “keskustaa”. Kaupunkiin liittyy paljon mielenkiintoista mytologiaa, josta löytyy mukavasti tietoa kotisohvalla loikoileville Wikipediasta tai kaupungissa vierailevat kuulevat monia tarinoita joko paikallisilta tai Free Walking tour oppailta. Se mistä Cusco tunnetaan varmasti parhaiten on se, että jokainen Machu Picchulle suuntaava pistäytyy kaupungissa, toiset vain päivän ajan, kun taas toiset rakastuvat kaupunkiin ja jäävät sinne pidemmäksikin aikaa. Näin kävi allekirjoittaneelle, vaikka ei viikko nyt niin kovin pitkä aika olekkaan.

 

Kaikki alkoi taksimatkalla hostellille. Matkustin Cuscoon kahden Hollantilaisen pojan kanssa ja meitä odotti lentokentällä taksi, joka kuljetti meidät hostellille. Taksikuski oli suloinen pieni herrasmies, joka soitti meille taksimatkan ajan perinnemusiikkia ja kertoi tarinoita Cuscosta. En tiedä mikä hetkessä oli niin maagista ja niskavilloja nostattavaa, mutta se sai tuntemaan itseni kotoisaksi. Tämä oli se fiilis, mitä olin Perussa matkustelulta odottanutkin.

2018-01-25 06.49.05 2.jpg

2018-02-08 10.05.03 1.jpg

2018-02-08 10.05.02 1.jpg

 

20180125_145322.jpg

20180123_192421(0).jpg

Cuscossa päivät kuluivat Kokateetä juodessa, kaupungilla kävellessä ja paikallisen San Pedro marketin kojuja kolutessa. Kaupunki sijaitsee 3416 metrin korkeudessa, joten se aiheuttaa aluksi pientä päänsärkyä, joka menee nopeasti ohi jos ei heti lähde reippailemaan. Kokemani päänsärky ei ollut päätähuimaava, vaikka ilma tuntuikin aluksi hassulta. Portaita kiivetessä piti paristi pysähtyä haukkaamaan happea, mutta siinä se oikeastaan oli.

 

 

Uskon, että jokainen luo mielipiteensä matkustuskohteistaan ihmiskohtaamisten sekä koettujen tunteiden kautta, joten minulla kävi ihana tuuri tavatessani ihmisiä, jotka olivat kanssani samanlaisessa elämäntilanteessa. Tottakai hyvä ruoka, pehmeä vuode ja kaunis maisema toimivat hyvänä lisänä, mutta eikös niissäkin ole kyse juuri erilaisten tunteiden herättämisestä. Yksi ihanin kohtaaminen Cuscossa oli Saksalaisen tytön kanssa viimeisenä päivänäni, jolloin kaupungilla kiertelyn jälkeen olin hieman huonovointinen. Tämä alle vuorokauden mittainen tuttavuus toimi tukenani ja odotti minun kanssa yöbussia, vaikka olisi voinut mennä nukkumaan tai lähteä muiden kanssa viettämään iltaa. Kipeänä, kaukana kotoa ja ilman hostelli huonetta mikään ei tunnu niin tärkeältä kun se, että joku pitää seuraa.

 

Toinen mieleenpainuva kohtaaminen oli kolmen Saksalaistytön kanssa, jotka pyysivät minua piirtämään heidät. Siinä sitten polveen nojaten piirsin nämä iloiset tytöt. Tämä oli aika hauska idea mikä pitää ottaa itsekin kokeiluun joskus.

 

Cuscossa yövyin myös mitä ihanimmassa hostellissa, jota vuosi sitten kaupungissa vieraillut ystäväni Lydia tai myös Lutikkana tunnettu minulle suositteli. Hinta oli hieman monia muita hostelleja korkeampi (noin 12 euroa), mutta oli ehdottomasti yksi hyvä syy ajateltua pidemmäksi vierähtäneeseen vierailuuni Cuscossa. Yövyin myös saman hostelliketjun hostellissa Limassa, mutta se ei ollut yhtä majesteettinen. Kokopelli hostelli sopii hyvistä yöunista haaveileville ihanien, lämpimien ja verhoilla varustettujen vuoteiden vuoksi. Toisaalta hostellin baarissa on joka ilta erilaista illanviettoa, joista mieleenpainuvin oli ehdottomasti Beer Pong turnaus, jossa sattuman tai taidon ;) kautta tulimme parini kanssa toiseksi. Hostellista löytyy myös hyvä oleskelualue toisiin tutustumiseen, joka on yksin matkustavalle oiva paikka löytää  lounasseuraa sekä ihania salaisia piilopaikkoja niin löhöilyyn, puhelimen näpyttelyyn tai hostellihuonetta sairastelun.

 

Cuscon must see paikkoja on kaikki ihanat marketit, kaupungin kapeat ja kiemuraiset kadut, kukkula jolla komeilee valkoinen Jeesus patsas ja joka avaa näkymän ihastuttavaan kaupunkiin. Turistien suosiossa on myös Green Point ravintola, jossa pääsee maistamaan kauniita ja erittäin herkullisia kasvisaterioita. Ravintola on

budjettimatkaajan mieleen ehkä hieman kallis, mutta on siihen syynsä miksi vierailin ravintolassa kahdesti syöden illallisen alkupaloja myöten. ( Ateria maksoi about 45-50 Perun soleja eli noin 12 euroa) Toisaalta ruoka on hintavaa verrattain siihen että marketissa ateriasta tarvitsi maksaa vain 4 solesia, siitä voi näppärä päässä laskija miettiä paljon se tekee euroissa. 

 

Suhteet Oma elämä Matkat