Olenko sittenkin kotihiiri?

 

 

2018-01-19 04.36.28 1.jpg

 

Siitä on vierähtänyt jo reilu viikko kun Tukholmasta nousin lentokoneeseen pelon ja ilon sekoittaimin tuntein. Kaikki sujui oikein mukavasti siihen asti, kun laskeutuminen kohti Liman lentokenttää alkoi. Mieleeni nousi ne kaikki kauhukuvat mitä olin kuullut tuosta kyseisestä lentokentästä kerrottavan. Jos nousen väärään taksiin, käy minulle huonosti. Jos näytän liian pelokkaalta, päivä voi olla minulle viimeinen. Jos kannan passia tai lompakkoa näkyvissä ne viedään saman tien ja olen heti pulassa. On sitten kiva soitella konsulaattiin tai pahimmassa tapauksessa äitille ja kertoa, jep olin alle tunnin maassa ja nyt jo ryöstetty. Ei äiti, ei täällä ole yhtään vaarallista.

 

Pienen alku paniikin jälkeen kävi kuitenkin toisin. Mukavan näköinen taksikuski seisoi kentällä, nimeäni kantava kyltti kädessä. Erittäin ruuhkaisen ajomatkan jälkeen olin hostellissa. Turvassa. Liman liikenne muistutti suuresti Jakartassa kokemaani ruuhkaista liikennettä, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä. Olinhan minä kuullut niitä kauhukuvia. Limassa vietetty aika meni hyvin nopeasti. Limassa minuun iski pieni järkytys, koska koin pienimuotoisen kulttuurishokin. Olin hieman jännittänyt ennen matkani alkua, että olenko hurja seikkailija vai kotihiiri. Muutaman ensimmäisen päivän ajan olo oli kuin kotihiirellä, väsytti, pelotti eikä tehnyt mieli lähteä turvallisen hostellin uumenista tutustumaan kaupunkiin, josta olin kuullut niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Pienen koti-ikävän ja märehtimisen jälkeen päätin lähteä tutustumaan kaupunkiin, joka lopulta yllätti minut positiivisesti. 

 

20180120_184453.jpg

Hostellini sijaitsi Miraflores nimisessä kaupunginosassa. Se on erittäin turvallinen paikka aloittaa tutustuminen Limaan, sillä se on hyvin vauras kaupunginosa täynnä turisteja. Toisaalta Mirafloresin huonona puolena pidän sitä, että se antaa kovin kiiltokuvamaisen kuvan Limasta sekä suurien turisti määrien vuoksi tutustuminen Perulaiseen kulttuuriin jää vähäiseksi. Mutta jos turvallisuus, hyvät ravintolat ja värikäs yoelämä kiinnostaa on Miraflores oikea valinta. Miraflores sijaitsee myös meren vieressä, joten jos surffaus ja loikoilu rannalla kiinnostaa, kannattaa napata kamera, eväät ja paljon vettä ja suunnata Parane del Amoren kautta rannalle. Koska meri on aina kiehtonut kueneutensa vuoksi minua, toistin tämän samaisen rutiinin about joka päivä.

Rannalla on myös helppo tutustua muihin ihmisiin, joka sai minut unohtamaan märehtimisen ja nauttimaan hetkestä. Yksi ihanimpia Limassa koettuja kokemuksia oli tutustua Argentiinalaiseen Natyyn, jonka kanssa tormäsimme sattumalta rannalla. Hauskinta tutustumisessamme oli se, ettei Naty puhu sanaakaan englantia. Oikeastaan teki mukavaa vaihtelua tutustua ihmiseen puutteellisen espanjankielen ja elekielen avulla. 

 

”Nobody is alone on the sea”

 

2018-01-22 07.57.22 3.jpg

 

Viimeisenä kokonaisena päivänä Limassa päätin kokeilla hostellini järjestämää Free Walking touria kohti Baranccon aluetta Limassa. En ole yleensä ollut kovin innostunut tällaisista kaupunki esittelyistä, mutta koin tämän kävelyn olevan minulle, vieläkin hieman peloissaan olevalle matkaajalle, paras tapa tutustua Liman muihin alueisiin. 

 

2018-01-31 04.15.21 2.jpg

 

Barancco oli ihana. Se oli kuin Miraflores, josta oli revitty turha kiiltokuvamaisuus pois. Sen kadut sykkivät elämästä, jota olin kuvitellut Limassa kokevani. Ryhmänvetäjä oli myös erittäin hyvä, vaikka minusta Free Walking toureilla paistaa aina esiin käsikirjoitetut vitsit ja ulkoa opetellut tarinat. Toisaalta ketä siitä voi syyttää, kerronhan itsekin aina samat vitsit ja samat tarinat, huomiota siihen sen enempää kiinnittämättä. 

 

2018-01-22 07.58.46 1.jpg

 

Näin jälkiviisaana voisin todeta, että jos Limaan matkustaisin uudestaan skippaisin Miraflorersin ja menisin suoraan Baranccoon syömään Chevicheä ja nauttimaan paikallisten ihmisten ilomielisyydestä. Mutta jos Kanariansaarten tai Malagan tyylinen bileloma kiinnostaa on Miraflores siihen oiva valinta.

 

2018-01-20 10.06.30 1.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Matkat