Tauko

En puhunut anopilleni lopulta neljään kuukauteen. Siis jos vaimeata hyvän joulun toivotusta ei lasketa.

Olin pyytänyt, etteivät appivanhemmat tulisi jouluaattona meille, mutta mies ilmoitti aattoaamuna kutsuneensa vanhempansa. Minun oli vain tyytyminen siihen, että minua loukannut ihminen istui samassa joulupöydässä kanssani. Muille keskustellessaan anoppi antoi piikikkäitä kommentteja, arvosteli minua rivien välistä. Nielin kaiken, sillä mies oli kuuro murheilleni.

Juttelin kyllä anopin sisarusten kanssa. Siskon ja veljen, joihin anoppi oli jo aikaisemmin katkaissut välit. Sain kuulla, miten heillä oli nykyään helpompaa, kun ei tarvinnut koko ajan kestää siskon oikkuja. Miten oma sisko on yksi kamalimmista ihmisistä, jonka veli on koskaan kohdannut, ja tämä veli, omine ongelmineen hän on nähnyt jos jonkinlaista.

Keskustelut saivat minut lopulta uskomaan, ettei syy voi olla yksin minussa. Jos ihminen raivaa elämästään läheisiä ja ystäviä, ei vika voi aina olla olla muissa.