Sitku
Puoli vuotta aikaisemmin makasin akupunktiopöydällä neuloja päässäni, kasvoissani, käsissäni ja jaloissani. Ajattelin ensimmäistä kertaa kaiken olevan helpompaa, jos vain kuolisin. Karistin ajatuksen mielestäni miettiessäni lapsiani. Alkoi itkettää.
Lämpimät kyyneleet polttivat silmiäni ja valuivat ohimoitani pitkin korviini muodostaen niihin pienet kutittavat lammikot. Neulojen takia en voinut liikkua. En raapia korviani tai pyyhkiä kyyneleitäni. Suolaiset vanat kuivuivat ja kiristivät kasvoillani vielä pitkään akupunktiokäynnin jälkeen.
– Se on yksi masennusoire, puolisoni muistutti vakavana myöhemmin, kun puhuin hänelle tapahtuneesta.
Vaikka ajatukset vapautuksen tuovasta kuolemasta ovat valovuosien päässä siitä, että oikeasti ikinä tekisi itselleen jotain, oli kai syytä ottaa ajatus vakavasti. Varoituksena.
Olin ollut jo pitkään alakuloinen, loputtoman surullinen, lyöty. Kaiken tekeminen on ollut vaikeaa. Kirjaimellisesti työn ja tuskan takana. Zen Cafén sanoin laiska, tyhmä ja saamaton, sellaiseksi olin ankarana ajatellut itseni.
Vaikka olenhan aiemminkin ollut lyöty. Lyöty oikein isolla hanskalla, kovalla voimalla, toistuvasti maahan. – Joko uskot vai pistetäänkö vielä? hanskan takaa kysytään. Uskoisihan sitä vähemmälläkin, mutta vielä tulee.
Oli ollut parisuhdeongelmia, talousvaikeuksia ja sairastumisia, jotka johtivat tai vähintään tuuppasivat eroon. Oli ollut lisää talousvaikeuksia, lisää sairastumisia, eron puimista, työttömyyttä, epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteita sekä pohjatonta epätoivoa.
Toki löytyi myös niitä valonpilkahduksia. Lapset, uusi kumppani, rakas perhe, ystävät, nauruakin. Mutta nyt vaakani oli päässyt pahasti keikahtamaan. Huolien puolella tuntui olevan enemmän painoa ja hyvin pitkälti se johtui asioiden pitkittymisestä. Siitä että huolia ja murheita oli ollut jo pitkään parijonoksi asti ja minä itse olin hävinnyt jonnekin kauas niiden taakse.
Jaksaakseni elin vuosia sitku-elämää. Ensin sinnittelin parisuhteessa. Sitku saadaan talo valmiiksi, sitku on enemmän yhteistä aikaa, sitku anoppi rauhoittuu, sitku on taas rahaa tehdä asioita. Mikään noista ei lopulta toteutunut, oli siirryttävä eteenpäin.
Sitten ajattelin pääseväni elämään omaa elämääni, sitku on oma asunto, sitku ero astuu voimaan, sitku sydänleikkaus on tehty, sitku arki rullaa.
Kaikki tuo tapahtui, mutta tilalle tulivat uudet sitkut:
Sitku ositus on tehty.
Sitku lapsista on päästy sopuun.
Sitku saan töitä.
Sitku on taas rahaa.
Sitku jaksan taas liikkua.
Sitku. Sit ku. Sitku.
Lopulta vaan on alkoi tuntua, että sitkua ei enää ole. Oli parhaimmillaan jos ja ehkä. Sitten alkoi vaan tuntua, etten ehkä jaksakaan.