Taidetta ja mielenterveyttä

Olemme jo parin vuoden ajan kokoontuneet ystävien kesken viettämään taidehetkiä.

Jos joku olisi kertonut parikymppiselle itselleni, että vietän tulevaisuudessa vapaa-aikaani tehden ristipistoja tai maalaillen vesiväreillä, olisin ollut kummissani.

Yhteiset taidehetket ovat muodostuneet minulle todella tärkeiksi. Siinä kun käsillä on jotain tekemistä, on helppo purkaa tuntojaan tai pohtia porukalla tärkeitä asioita. Myös pysähtyminen hetkeen tuntuu hyvältä.

Terapeuttiselta, jopa.

Kokoonnumme kerran kuukaudessa jonkun meistä kotona, ja illan ”host” järjestää purtavaa, sekä päättää millä tyylillä taiteillaan. Kovin tiukkoja sääntöjä meillä ei tosin ole; välillä päätös syntyy yhdessä, ja välillä purtavat järjestetään nyyttärimeiningillä.

Taiteen tekeminenhän tekee tutkitusti hyvää mielenterveydelle.

Se kasvattaa resilienssiä, parantaa mielialaa, vähentää syrjätymistä ja lisää osallisuutta. Ja tässä vain osa taiteen hyvistä vaikutuksista. Lisää aiheesta voit lukea Sitran artikkelista Näkökulmia taiteen ja kulttuurin terveysvaikutuksista .

Oman hyvinvointini lisäksi minua kiinnostaa myös työni puolesta taiteen ja kulttuurin positiiviset vaikutukset.

Esimerkiksi Kaikukortti on erinomainen esimerkki siitä, miten taidetta ja kulttuuria  pyritään tuomaan kaikkien saataville taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Tietyt museot, teatteriesitykset, konsertit ja tapahtumat, jotka muuten ehkä jäisivät käymättä rahatilanteen vuoksi, ovat Kaikukortin ansiosta yhä useammalle käytettävissä.

Kaikukortin voi saada käsiinsä Kaikukortti-verkostoon kuuluvien tahojen asiakkaat, joilla ei taloudellisen tilanteensa vuoksi ole mahdollisuutta osallistua eri tapahtumiin tai vaikka kansalaisopiston kursseille.

Kaikukortilla on mahdollista päästä myös pop up -tapahtumiin, ja kotikaupungissani Tampereella se on avannut ovia mm. jääkiekkopeleihin. Olen työssäni päässyt kokemaan, miten kulttuuritapahtumiin pääsy lisää osallisuuden tunnetta ihmisryhmissä, jotka muuten jäävät yhteiskunnan sivustaseuraajiksi.

Taide ja kulttuuri kuuluu kaikille.

Taiteilet sitten itse, tai katsot muiden tekemää taidetta, se tekee joka tapauksessa hyvää. Jos taide ei inspiroi, laita vaikka lempimusikkiasi soimaan ja nauti sen tuomasta hyvästä fiiliksestä. Anna itsellesi lupa nauttia hetkestä.

Blogitekstin kirjoittaja työskentelee kuntouttavan työtoiminnan valmentajana ja opiskelee yhteisöpedagogiksi.

Lähteet:

Laitinen, Liisa 2017. Näkökulmia taiteen ja kulttuurin terveysvaikutuksista – Sitra. Kooste 21.10.2017. Viitattu 4.3.2023. https://www.sitra.fi/artikkelit/nakokulmia-taiteen-ja-kulttuurin-terveysvaikutuksiin/

http://www.kaikukortti.fi

kulttuuri ystavat-ja-perhe tapahtumat-ja-juhlat museot-ja-nayttelyt
Kommentit (0)