V niinku vastajytky

 

Äänestyspäivän perinteet ovat puolessavälissä: suoritettu on jo varsinainen proseduuri kävelylenkin kera Tehtaankadun ala-asteella, edessä vielä vaaliveikkaus ja -valvojaiset ylenpalttisuudesta notkuvan pöydän ääressä.

Ja jännittää, kuten aina.

Kohta vuosikymmenen verran äänestysoikeudesta nauttineena olen ollut voittajan puolella vain kerran — presidentinvaaleissa, kuusi vuotta sitten. Tällä kertaa asetelmaan lähdetään altavastaajan joukoista, kun äänestyslippuun piirtyi se pätevimmän ehdokkaan numero. Kakkonen.

Pekka Haaviston kampanjaa on ollut ilo seurata alusta asti. Aikainen startti ei näkynyt kannatuksessa ennen kuin vasta loppusyksystä, mutta suosio on kasvanut tasaisesti — edeten viimeisinä viikkoina verkossa täyteen kiimaan. Hypen myötä etenkin valtamedian viesti on ollut liikuttavan yksimielinen — Haavisto on yksinkertaisesti paras mies työhön.

Haluuks turpaan -Niinistö on unohtunut toisten juhlissa takaoikealle. Väyrynen vetää non stop -parodiaa itsestään. Lipponen on oma itsensä, mikä ei yksinkertaisesti enää riitä. Soinista paistaa läpi mielenkiinnottomuus itse pestiä kohtaan — samoin kuin Arhinmäellä. Essayahilta puuttuu uskottavuus, Biaudet on liian marginaalissa.

Ehkä nyt on oikea aika ja oikea paikka. Mies ainakin on.