RIP Air France

Punainen, punaisempi, stadi. Olin tänään katsomassa ensimmäistä kertaa ikinä jääkiekkoa ihan oikeasti paikan päällä — mikä on aika yllättävää siihen nähden, että olen lajia seurannut erityisesti nuorena hyvinkin aktiivisesti. Tai no, yksi puoliksi nähty Petäjäveden Petäjäisten ottelu jääköön laskematta. Helsingin jäähallissa nähty HIFK – Jokerit ei ollut urheiluhistorian merkkipaalu, mutta komea kokemus silti. Kärpänen on purrut taas.

Päivän masentava uutinen tulee Ruotsista: huikea Air France on päättänyt uransa. Levyissä mitattuna yhtyeen saldo ei huimaa päätä: kaksi ep:tä ja albumi, joka ei koskaan valmistunut. Lainaus yhtyeen jäähyväisistä pelottaa…

”And we have probably produced 7 albums since No Way Down; a UK Garage record, a house record, an r ‘n’ b record… but we’ve never been able to finish anything, nothing was ever good enough. We have tried so hard, and we truly gave it all we had. And now we have decided to stop trying, even though it breaks our hearts. But for all the reasons mentioned above, and for a thousand more, we don’t regret a thing.”

… koska siihen on helppo samaistua itsekin. Luovalle ihmiselle julkaiseminen, oman itsensä laittaminen uudelleen ja uudelleen muiden arvioitavaksi voi olla maailman vaikein asia. Air France pystyi siihen, mutta olisin suonut sitä tapahtuneen useamminkin. Yksi omaan musisointiinikin eniten vaikuttaneista porukoista jää kohdallani myös katkeraan bändit, joita en nähnyt -listaukseen.

Hyvästi — ja kiitos maagisimmasta ep:stä, jonka olen koskaan kuullut.

Samoin kuin lumoavimmasta remiksauksesta. Nämä muistetaan.