the Beach Boys – That’s Why God Made the Radio
Sillä hetkellä kun korviini kantautui tieto uudesta Beach Boys -raidasta, alkoi sen välitön välttely. Yhtyeen klassikkotuotanto on kerännyt itselläni kevään aikana taas eniten kuunteluja — ja harvinaista luppoaikaa olen kuluttanut Brian Wilson -infoähkyä haalien. Yhtyeen uusi tuleminen on tuntunut ajatuksena pikemminkin ahdistavalta kuin innostavalta.
Tänään otin kuitenkin härkää sarvista — ja kas, eihän se huono ollutkaan. Ei Pet Soundsia eikä Smilea, mutta kaunis popkappale kuitenkin. Eikä niitä ole tässä keväässä yhtään liikaa.
Kesän voisi aloittaakin neljäkymmentäviisi (!) vuotta vanhemmalla Disney Girlsillä.