Härkää sarvista

Hän on täällä taas.

Lokakuu meni suurimmaksi osaksi kirjoitustaukoillessa, sitä varsinaisesti suunnittelematta. Viikot vierivät ilman sen suurempia metaforia tai elämänmuutoksia.

Tauolla ehdin hoitamaan kunniakkaasti yhden seminaarin esteettisen puolen, taittamaan kirjan, edistämään hiukkasen omaa levyä, rakastumaan aallonharjalla Netflixiin, keksimään vihdoin käyttötarkoituksen Pinterestille, suunnittelemaan oliiviöljyetikettejä, juhlistamaan taas yhteistä vuotta… Ja aika paljon kaikkea muuta.

Bloggaaminen on minusta edelleen mielekästä. Mutta kuten jokaisen päivittäiseksi kaavaillun aktiviteetin kohdalla, ovat tauot petollisia. Päivät valuvat ohi, eikä merkitsemättömäksi jääneen päivän kääntyessä yöksi osaa olla sättimättä itseään laiskuudesta — tyynnytellen samalla itseään sillä ikuisen seuraavan päivän valheella. 

Marraskuun ensimmäinen päivä olkoon etappi härälle, sarville ja mitä näitä nyt on. Enemmän sanoja, vähemmän tekoja. Vielä vähemmän tekosyitä.

Tänään on hyvä päivä aloittaa jotain uutta. Merikadulla soi uusi, erinomainen Tame Impala ja mielessä on taas yksi asia vähemmän.