Sonera, äh
Stressaantuneelle mielelle ei mikään ole yhtä tehokasta hoitoa kuin iltakävely. Tampere alkaa aivolohkoissa saada jo etukäteen nostalgia-arvoja, eikä eilisestä ollut niitä kumoamaan: leppein kevätillan ilma, eteläpuiston valot, lähes peilityyni Pyhäjärvi ja Ratinansuvannosta sattumalta löydetyt vanhat, kauniit rakennukset. Mentaalikuvia tuli rullallinen, oikean kameran ollessa vielä hankintalistalla.
Hatanpään valtatietä kotia kohti kulkiessa käsipuolelainen nykäisi katsomaan Soneran uusia logoja. Yllätys meni väärään kurkkuun violettia mitäänsanomattomuutta tuijottaessa. Jumituin katsomaan hetkeksi isointa valokylttiä vaihtaneita työmiehiä isohkon ihmetyksen vallassa.
Ei sillä, että Soneran entinen logo olisi graafisen suunnittelun helmi tai ikuiseksi tarkoitettu — mutta noinkin radikaali uudelleenbrändäys tuntuu vain… turhalta. Uusi liikemerkki on valtavan mitäänsanomaton, eikä herätä mitään muuta tunnetta kuin sekoittumisen mihin tahansa geneeriseen IT-lafkaan. Violetti väri on sinänsä ihan kiva, mutta kun yritys on yhteen väriin niin vahvasti assosioitunut, miksi siitä pitäisi luopua? Lisäksi koko TeliaSonera-nimessä kahden kirjasimen käyttö näyttää vähintäänkin oudoilta.
Saitin kysymyksiä ja vastauksia uudesta ilmeestä -osio on kuvaavasti tyhjää täynnä. Mitä tästä edes kysyisi?
Paitsi sen, että vaikka Sonera ei ollut brändinä rikki, miksi se piti korjata?
http://www.youtube.com/watch?v=i2UH7ekxDHE
Nahkojen uudelleenluominen ei ole helppoa bändeille, yrityksille — tai edes omalle itselle. Kun pitää muuttaa asioita, joihin on ehtinyt tottumaan, vaatii muutosvastarinnan selättäminen aina useampaa niskasta tarttumista.
Itseäni olen viemässä ammatillisesti osin uuteen suuntaan kesän aikana ja uusiutuminen on haaste siinäkin. Uusi idea pitää saada myytyä ensin sisäisesti ja sitten ulkoisesti. Toisaalta tekee mieli rauhoitella muutoksen käytännön tason huomaamattomuudella — ja toisaalta revitellä sillä, että seuraava askel on täysin minua.
Ch-ch-ch-ch-changes.