Arvoitus on meille poika tuo

Portlandia

Ei syksyä ilman uutta komediasuosikkia. Eevan suosittelema Happy Endings on vielä itseltäni testaamatta, mutta yksi uusi lemppari on itsellenikin löytynyt. Näppärä ja nokkela, sketsipohjainen Portlandia on vakuuttanut alkujaksoista lähtien. Parodia iskee aihepiiritasollakin: ”Typical targets include artisanal light bulbs, feminist bookstores and indie rock.”     Kolmoskausi starttaa Yhdysvalloissa alkuvuodesta, tuunatulla Netflixillä pääsee kiinni ekaan kuuden […]

Arvoitus on meille poika tuo

Johnny Marr – the Messenger

Sängyssä istuessa näkyy suoraan edessä olohuoneen ikkuna. Ikkunassa on vastapäisen talon seinä. Harmaata rappausta. The Smithsin kitaristiosapuoli Johnny Marr julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa ensi helmikuussa. The Messenger -levyn nimikappale ei ole välitön klassikko, mutta vähintäänkin kelvollinen raita.     Marrin ja the Smithsin historiaa miettiessä tuntuu älyttömältä, kuinka nuoria jäsenet olivat. Hand in Glove -singlellä soitti […]

Arvoitus on meille poika tuo

Delphic tulee, ota koppi?

Manchesterin lemppariaktien tuoreempaa kastia edustava Delphic julkaisee tammikuun lopussa uuden levyn. Kolmen vuoden takainen esikoinen oli nautittava lätty, josta löytyi rutosti koukkuja ja kiinnostavia juttuja. Sittemmin levy on päätynyt ahkeraan kulutukseen lenkkeilysoundtrackina — tempo ja nostatusten määrä kun sopii mitä parhaiten Kaivopuiston hyisiin iltoihin.     Tuleva Collections-levy ei ole trailerinsa perusteella ihan samasta puusta […]

Arvoitus on meille poika tuo

Härkää sarvista

Hän on täällä taas. Lokakuu meni suurimmaksi osaksi kirjoitustaukoillessa, sitä varsinaisesti suunnittelematta. Viikot vierivät ilman sen suurempia metaforia tai elämänmuutoksia. Tauolla ehdin hoitamaan kunniakkaasti yhden seminaarin esteettisen puolen, taittamaan kirjan, edistämään hiukkasen omaa levyä, rakastumaan aallonharjalla Netflixiin, keksimään vihdoin käyttötarkoituksen Pinterestille, suunnittelemaan oliiviöljyetikettejä, juhlistamaan taas yhteistä vuotta… Ja aika paljon kaikkea muuta. Bloggaaminen on minusta […]