Jeans Wilder

Viides postaus tuo lopulta mukanaan ensimmäisen bändiesittelyn. Poiminta on onneksi omiin korviin varsin kelpo.

 

 

Kalifornialaisen Jeans Wilderin eli Andrew Caddickin ulosanti on hypeaalloilla surffailua. Lofia, rautalankaa, kaikua ja flangeria löytyy ja lopputulos on erinomaisen ajanmukaista.

 

 

Tuntuu, että tällä hetkellä se siistein musiikki — mitä Wilderkin ihan pätevästi pastissoi — pelaa enemmän soundeilla kuin koskaan aiemmin. Kun esimerkkibiisejä koittaa kuunnella siten, että unohtaa koko tuotannon (ts. näennäisen tuotannottomuuden), ovat biisit pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaisia, 50- ja 60-lukujen vaihteen kaavamaisimpia pop-perusteita. Vaikka sisällössä ei vikaa olekaan, syntyy kiinnostavuus ehkä ennen kaikkea muodosta, soundeista.

Ranskalaisen Last Station Radarin julkaisema Nice Trash LP on vielä kokonaisuudessaan kuulematta. Esimakujen perusteella se pitäisi tehdä.

 

 

Jeans Wilderin kanssa viihtyy mukavasti. Uusi Wavves, Deerhunter tai Best Coast ei kyseessä ole, mutta jälleen yksi osa siihen kaartiin, josta niin kovasti juuri nyt pidän. Viimeksi mainitun kanssa Wilder on julkaissut splittiseiskan, joka muutaman kasettijulkaisun tavoin on myynyt loppuun. Tyyppi aloittaa Euroopan-kiertueen maaliskuussa, ja useampikin lokaatio houkuttaisi.