Moi, oon Jyri

Esittäytymiset ovat aina vaikeita.

Viime aikoina olen ruvennut karttamaan kuin ruttoa niitä perinteisiä avauslauseita, joissa oma elämä summataan kolmella ominaisuudella: nimellä, iällä ja ammatilla. Eikä kyse tässä yhteydessä ole ikä- tai ammattikriisistä, vaan siitä, että oman identiteetin paketoiminen pitäisi olla vähän monitahoisempi prosessi. Toisaalta myöskään henkilöbrändäysprosessini ei ole vielä siinä pisteessä, että otsikon kaltainen esittely sanoisi mittaansa enempää.

Asia ei helpotu listaamalla asioita, joita rakastaa. Kädenpuristus voi venyä turhan kiusalliseksi, jos sen aikana yrittäisi summata ne oman itsensä määrittävät pop-elementit.

Aina voi olla kuitenkin se Kuninkaankadun mysteeripoika.

Se, joka miettii enemmän kuin sanoo. Se, jonka jokainen viesti, ilme ja mixtape on täynnä piilotettuja merkityksiä ja loputtomia viittauksia, joiden aukeaminen on parhaimmillaankin niin kovin epätodennäköistä.

Arvoitus on meille poika tuo. Lilyn myötä ehkä vähän tutumpi.

”Eikä milloinkaan
Vois pikkuhuolet häntä pompottaa.
Kai salaisuutes voit nyt paljastaa?”