Charlotte Gainsbourgin 2006 julkaistu 5:55 on yksi kaikkien aikojen lempilevyjäni. Kevyt, eteerinen ja alleviivaamaton aikuisikädebyytti pysyi suosikkina myös Beckin kanssa tehdyn IRM:n jälkeen. Siinä missä 5:55 hivelee albumikokonaisuutena täydellisyyden rajoja, oli IRM epätasaisempi paketti hyviä kappaleita — Annan tämän vuoden kaltaiseen kuunteluun sopiva siis.

Parin viikon kuluttua julkaistaan uusi levy otsikolla Stage Whispers. Tuplauutukaisen toinen osa on livelevy, toinen täynnä aiemmin julkaisemattomia biisejä, kuten Beckin kanssa tehty Paradisco.

Vanhaan huokailuun ei siis liene paluuta. Saman kertoo myös aiemmin syksyllä julkaistun Terrible Angels -ep:n nimikkoraita, joka joulukuiselta levyltä löytyy myös.

Pahasti tuntuu siltä, että kaamosajan pelastajaksi tai edes kovin pitkäikäiseksi kuuntelukumppaniksi ei Stage Whispersistä ole. Onneksi on edelleen Airin tuottama 5:55, jonka tänäkin talvena saa valjastaa viltin ja teekupin kanssa talvea torjumaan. Vinyylinä kun joskus vielä saisi…