Kävin eilen elokuvissa. Le Havre oli kaurismäkimaiseen tapaan arvosteluasteikkojen toisella puolella — ja silti piristävä poikkeus tuotannossa — mutta ennen näytöstä mielenkiinto kohdistui kahteen traileriin ja niiden väliseen epäbalanssiin.
vs.
Tom Hanks lässähtäneenä 9/11-isänä vs. Sean Peann natseja metsästävänä Robert Smith -lookalikena
Sandra Bullock vs. Frances McDormand
U2 vs. Talking Heads
Extremely Loud and Incredibly Close vs. This Must Be the Place
Aika pahan pisti.
Jos olisin viikonloppuna ennättänyt viimeistelemään edellisen viikon ruotsalaistarjonnan, olisin kirjoittanut kolmesta tuoreehkosta levystä.
Niistä the Embassyn Life in the Trenches -uutuus on takuuvarma tykkäilylevy: helppoa ja hyväsoundista ikuisen kesän muistelua.
Deporteesin Islands & Shores -uutukainen puolestaan pitää sisällään paitsi yksinkertaisen eeppisiä koukutuksia, myös Lykke Li -vierailun. Tokavika When Buildings Sleep lienee raidoista lemppari.
Viikko olisi päättynyt Klagomurenin yltiöpäiseen hehkutukseen — levy, joka on Jonathan Johanssonin tähänastisista kaikkein komein.
Mut enhän mä mitään kirjottanu. Sen sijaan hummailin menemään niin Tampereella kuin kotipuolessakin, nukuin melkein kellon ympäri ja istuin edelleen taukoamatta käsi kädessä elämäni ihmisen kanssa.
Förlåt.
