Jai Paul – Jasmine

Vuoden paras video.

Jai Paulin herkullinen uus-r’n’b-raita Jasmine on saanut arvoisensa audiovisuaalisen muodon Jason Chiun käsittelyssä. Okkultismia, nykimistä, pientä kuvotusta ja reippaahkosti häiritsevää eroottisuutta — eli video, jonka äärestä ei silmiään voi pois kääntää.

 

 

Kova on ääniraitakin. Mainion tunkkaiset soundit, jotka taitavat soida tulevana perjantaina Roskassa. Vinkvink.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Portlandia

Ei syksyä ilman uutta komediasuosikkia.

Eevan suosittelema Happy Endings on vielä itseltäni testaamatta, mutta yksi uusi lemppari on itsellenikin löytynyt. Näppärä ja nokkela, sketsipohjainen Portlandia on vakuuttanut alkujaksoista lähtien. Parodia iskee aihepiiritasollakin: ”Typical targets include artisanal light bulbs, feminist bookstores and indie rock.”

 

 

Kolmoskausi starttaa Yhdysvalloissa alkuvuodesta, tuunatulla Netflixillä pääsee kiinni ekaan kuuden jakson kauteen. Suosittelen.

Aimee Mannkin bongattu!

 

Kulttuuri Suosittelen