Syksyn sävelet

Merikadun tuuli puskee ihon alle. Syksy on tullut — se kylmä ja märkä sellainen. Onneksi tähänkin tunnelmaan löytyy tuoreita levyjä.

 

syksy.png

 

The Raveonettesin edellinen Raven in the Grave -albumi oli In and Out of Controlin jälkeen muutamalla ässäraidallakin vahvahko pettymys. Upouudella Observatorilla soundi ei ole vielä palannut kokonaisvaltaiseen poptäydellisyyteen, mutta useampi mainio laulu levyltä löytyy.

Syyssopivuus: A+

 

http://www.youtube.com/watch?v=hV9TS9kYXUU

 

The xx:n vaikea kakkoslevy Coexist ei kuulosta siltä, että sen tekeminen olisi ollut kauhean vaikeaa. Luonnollista jatkumoa ykköselle — vielä astetta yhtenäisemmällä soundipaletilla ja laihemmilla hittipotentiaaleilla, mutta toisaalta erityisesti alkupuolen hienommilla nyansseilla. Kokonaisuuteen rakastuminen vaatii vielä aiempaa intensiivisempää kuuntelua, mutta palkitsee. Taustasoundtrackina kappaleiden vaihtumisia ei huomaa, mutta kaunistahan se saumatonkin tapetti on.

Syyssopivuus: *****

 

 

Jack Tatumin Wild Nothing -yhtyeen kakkoslevy kuulostaa enemmän bändiltä ja vähemmän makuuhuoneaktilta (sic) kuin lempilevy Gemini. Johtui siitä tai ei, on viehätys Nocturnen kohdalla vaatinut useamman kuuntelukerran. Sisälle päästettyään albumi on kuitenkin paras mahdollinen isäntä: tyylikäs, ajaton ja alati uusia puolia esittelevä. Sovituksen ihanimmatkaan yksityiskohdat eivät kuitenkaan peitä sitä, että yhtään yksittäistä indiediskoihastuttajaa (vrt. Chinatown) tai täydellistä päivänpelastajaa (vrt. Drifter) ei lopulta löydy. Hienompi kokonaisuus, mutta ehkä vain sellaisenaan. Yksi syykauden kulutettavimmista levyistä juuri siksi.

Syyssopivuus: 10.0

 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Ilta ystävän seurassa

Tiedättehän, kuinka tulevaisuudessa muistelemme sitä iltaa, kun Jens Lekman heitti minua plektralla otsaan the Opposite of Hallelujahin aikana — ja illan päätteeksi lauloi korvaani A Higher Poweria? Se ilta oli eilen.

 

 

Objektiivisimmassa arviossanikin pystyn vain sanomaan, että eilinen keikka Tavastialla oli uskomattoman hyvä, ehkä kaikkien aikojen paras. Uudet kappaleet lunastivat paikkansa omaelämänkerrallisessa kaanonissa ja ne vanhat raidat vetelivät valtavinta sisäistä vuoristorataa. Black Cab. Maple Leaves. Sipping on the Sweet Nectar. Soitto oli huikeaa, välimiksaukset oivaltavia. Tunnelma järisyttävä.

Kädet täristen oli pakko käydä sanomassa muutama sana. Palkinnoksi sai henkilökohtaisen vedon vielä siitä jumalaisimmasta kappaleesta.

 

http://www.youtube.com/watch?v=M9tQnStb3og

Suhteet Oma elämä Musiikki Suosittelen