Fo shizzle, my grizzle

Bloggaushistoriani alkupuolella yksi tiheimmin käsittelemistäni artisteista oli Brooklyn-bändi Grizzly Bear. Two Weeks oli — ja on — yksi isoimmista lempikappaleista ikinä.

Parin vuoden hiljaiselon jälkeen luvassa on uusi albumi: Shields julkaistaan syyskuun 18. päivä. Ensisingle Sleeping Ute lupaili jo hyvää, mutta eilen ilmoille kajahtanut, vielä astetta koukuttavampi Yet Again iskee vielä enemmän.

 

grizzly-bear-shields.jpeg

 

 

Sellainen olo on, että albumilta löytyy vielä paitsi useampi miellyttävyys, myös ainakin yksi unohtumaton raita. Peukut pystyssä, sormet ristissä.

 

 

Vielä kerta kiellon päälle.

 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Loglady Records

Nuorgam listailee parhaillaan levy-yhtiöitä, joita sarjan otsikon mukaisesti kannattaa seurata juuri nyt. Hyviä lafkoja on listalle löytynyt ja jännäillen odottelen, mitkä omista piensuosikeista mukaan mahtuvat.

Uusimman suosikkituttavuuteni bongaamisesta olisin silti yllättynyt — mutta samplerin perusteella mahtuisi friscolainen Loglady Records kirkkaasti omalle listalleni. Entuudestaan tuttuja nimiä ei herkullisesti nimetyn labelin rosterista löydy, mutta materiaali on vastaavasti sitäkin lupaavampaa.

 

loglady.png

 

Säröä, hikistä ja epävireistä garagea, täydellistä kasarishoegazea ja piilotettuja pop-unelmia. Arvoituspoika suosittelee!

 

 

 

Erityistsekkaukseen Grandma’s Boyfriendin Murdered on the Way — täydellinen puolentoista minuutin rock-rypistys, jonka jokainen hikidisko soittolistalleen kaipaa…

 

 

… ja Part Timen Visions of the Future, joka hipoo säröilevässä kasarianthemiudessaan täydellisyyttä. Kertsin melodiakulusta tulee sitä paitsi jollain tavalla mieleen ABBAn Super Trouper.

 

http://www.youtube.com/watch?v=Nb5wDS3p564

Kulttuuri Musiikki Suosittelen