Keskiviikkoyötöiden soittolistaa: Radio Deptiä, M83:a, Arcade Firea, St. Christopheriä ja Paperfangsia (jonka kasetti on muuten ulkona ensi viikolla, jos painot vain niin suovat).
Myöhäisillan vakkaria on myös Wild Nothing, jonka tammikuun lopulla ilmestyneeseen Nowhere-sinkkuun sain aikaiseksi tutustua vasta tänään. Ja kelpaahan se.
B-puoli Wait toimii myös. Ehkä jopa paremmin.
Debyytin O, Lilaciin on hyvä päättää päivänsä.
Eiku siis ei silleen.
Faktaa: Noel Fielding on yksi viime vuosien hauskimmista ja karismaattisimmista koomikoista. Vaikka kulttisarja Mighty Boosh on enemmän viihdyttävä kuin varsinaisesti hauska, tekee sen pariin mieli palata uudestaan ja uudestaan — ja juuri Noelin takia. Putouksia menee ja tulee, mutta sketsihahmoskitsofreniassaan Fielding on lähes omaa luokkaansa.
IT Crowdin Richmond-hetket olivat sarjan parhaimmistoa.
Sulan hattuun saa myös sillä, että saa Russel Brandin näyttämään edes vähän vähemmän ärsyttävältä.
Booshin hengessä — ja pääosin samalla porukalla — tehdyn Noel Fielding’s Luxury Comedy -uutuussarjan voisi siis kuvitella olevan… no, aika kova juttu.
Avausjakson ensimmäisen viisiminuuttisen perusteella olo on kuitenkin vain ähky. Sarjan ihmisvastine olisi piripäinen, viikonlopuksi karkkikauppaan suljettu adhd-lapsi — ja vaikkei montypythonmaiseen tyyliin kuulukaan välttämättä niinkään naurattaminen kuin viihdyttäminen, tuntuu sekin osasto tällä kertaa potkaisevan tyhjää. Sääli. Lisämahdollisuus annettaneen, mutta olo on jo etukäteen auttamattoman skeptinen.
Oh well. We’ll always have Goth Juice.
