Ole täällä tai ole kanttiaalto

Niille meistä, jotka ovat uuvuksissa paitsi ympäripyöreiden työpäivien, myös loputtomasi venyneen lattiaremontin tuomasta stressistä, on tänään tarjolla herkkua. Ei ehkä harvinaista, mutta sitäkin parempaa.

Viime vuoden kovin uusi kotimainen yhtye, the New Tigers ja alkaneen kalenterikauden upealla debyytillä avannut Black Twig tekevät surinasta suuruutta tänään Tavastialla. Fuzzy buzzy. Suosittelen.

 
 

 

 
 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Trokarien tukikonsertti

Poptoimittajan poliittinen bloggaus jatkukoon. Populismia siis!

Haavisto-krapula tuntuu yhä kevyenä leijailuna otsalohkossa ja samaa vaikutusta oli päivän / viikon / vuoden musiikkiuutisella. Ultra Bra.

 

 

90-luvun hienoimman kotimaisen yhtyeen paluu-uutinen on hemmetin hieno juttu — Haaviston tukikampanjana vielä astetta komeampi. Tosin, olisin aiheesta vielä astetta innostuneempi, jos olisin ollut lippuarvonnoissa onnekas.

Lisäksi kokonaisuus herättäisi vielä isomman tyytyväisyyden, jos tapahtuman tuotoista suurin osa kilahtaisi sinne minne se kuuluukin — ehdokkaan kampanjaan. Yllättävän halvat liput näyttävätkin lopulta hyödyttävän ennen kaikkea trokareita.

Lahjoittaisivat edes osan voitoistaan sinne, mihin ne kuuluvat. Perkeleet.

 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta