This was England
Kaupungit ovat kuin ihmissuhteita. Jotkut ovat ohimeneviä ja unohdettavia, toisiin jättää aina pienen palan sydämestään. Isoimman vaikutuksen tehneiden kaupunkien kanssa jaetaan yhteisiä muistoja ja omaa elämää on mahdotonta pitää niistä erillään.
Onnekseni kaupunkien kohdalla polygamia on sallittua, jopa suotavaa. Niinpä minulla on pellavapäinen naapurintyttö (Tampere), aina etäältä katseltu ihastus (Helsinki), yltiöcool ystävä etuuksilla (Tukholma), eksoottinen lomaromanssi (Tokio), ensisilmäyksellä syntynyt rakkaus (Berliini) ja lopulta se kaikkien odottama sielunkumppani (Manchester).
Ensikosketukseni Britanniaan ja sen kakkoskaupunkiin oli erinomaisen positiivinen, kun Manchesterissa riitti elämää ja katsottavaa. Vaikka ensimmäiselle yhteiselle matkallemme lähtenyt, paikan kuin taskunsa tunteva Tyttö sanoikin Manchesterin olevan enemmän elämistä kuin vierailemista varten, oli lyhytkin kosketus antoisa.
Eniten itseeni iski arkkitehtuuri. Rakastan kontrasteja suunnilleen kaikessa, mutta erityisesti kaupunkikuvassa ja niinpä paikat, joissa vieri vieressä on raskaita, vanhoja kivitaloja ja uuden vuosituhannen kevyitä lasipalatseja, vievät sydämeni aika nopeasti. Katseltavaa riittikin useaan otteeseen, kun erityisesti sisältäkin katsastettu, huikea John Ryland’s Library, kaupungintalo ja St James Building saivat suun haukkomaan henkeä. Puitteet olivat siis kohdallaan.
Käytimme aikaa kaupungin kiertämisen ohella ennen kaikkea shoppailuun, syömiseen ja juomiseen, joihin jokaiseen löytyi useita mainioita vaihtoehtoja. Oma vaatekaappini parani Officesta valkatuista, täysmustista Converseista, halpis-Primarkin Back to the Future -t-paidasta, Afflecks Palacen kirpparilta bongatusta Popeye-paidasta ja Urban Outfittersilta löydetystä Viva Wolfin / the Rise and Fallin säkkipaitasesta. Lisäksi TK Maxxin alerekeistä yhytin itselleni yllättävän löydön — suoria housuja kammoksuvallekin Lagerfeldin siniset, prässätyt housut kun istuivat aika madmenisti. Topmanista ja Am Appystä pidin hurjasti, mutta niissä jäin lopulta tyhjin käsin.
Levyjen suhteen olin säästölinjalla. Piccadilly Records oli oikein tyydyttävällä indievinyylivalikoimallaan ykkösvalinta: täyteen ahdetusta seiskahyllystä löytyi Craft Spellsin täydellinen Party Talk ja tuliaiseksi Laura Marlingin osuva Goodbye England Covered in Snow. Ja aika nätti kassi. Vastapäätä sijainnut Vinyl Revival oli oivallinen myös — kuten koko ihastuttava kaupunginosa, Northern Quarter. Vintagekaupat pörrättiin läpi, mutta ostoksia ei löytynyt lopulta edes suosikiksi päätyneestä Ryan’s Vintagesta. Afflecks Palacesta löydetyt Mary Poppins -lp ja Disney-kokoelma-lp aiheuttivat tukahdutettua kiljumista ja silmien säihkyntää ja kirpparin omistaja oli puhetulvassaan yksi unohtumattomimmista karaktääreistä.
Northern Quarterin helmi ja yksi matkan kohokohdista oli Mr. Scruffin Teacup-kahvila — yltiösymppis teeluola herkullisilla juomilla ja ruoilla. Ihanuus!
Perjantaina oli tarkoitus ottaa lyhyesti tuntumaa kaupungin musiikkitarjontaan, kun Deaf Institutessa esiintyivät tänään Tavastialla soittava Sleigh Bells ja astetta upeampi Tennis. Loppuunmyydyssä pikkumestassa ei lopulta ollut kahdelle tilaa, vaikka yltiöavulias baarityttö koitti saada meitä listallekin. Vaan eipä hätää: korvaavaksi ratkaisuksi valkattu, Cornerhousen ensi-illassa pyörinyt Black Swan oli juuri niin loistava, kuin mitä Jennakin sanoi. Vuoden tai vuosikymmenen elokuvatapaus jo nyt.
Jälkeenpäin oli pakko päästä vieruspenkin natalieportmanesquen kanssa lasilliselle toipumaan — ja pikakierros Mansen baareissa olikin aika tyydyttävä. Suosikeiksi reissulla nousivat torstai-illan afterworkeihin passannut, tyylikäs The Room ja Deaf Instituten alakerran Trof (jonka Spoti-Fridayn biisiehdotuslappuun raapustettiin Jag Är En Vampyr ja lähdettiin yöhön pohtien, rakastuttiko kappale myös tuolla). Lauantai-illan överit koettiin The Venuessa, jonka perusvarmassa indiediskossa ei tunnettu Heaven’s on Firea. Pyh! Oma kokemuksensa oli myös kotikaupunginosamme Levenshulmen Bluebell Inn, josta ammennettiin aitoa paikallispubin tunnelmaa.
Aika meni liian nopeasti, mutta joka päivään mahtui useampi unohtumaton hetki. Keskiviikkoiltana kaupungin valot, torstaina häikäisevä kaupungintalo, perjantaina gay villagen Viassa saatu viiksikehu ja hauistunnustelu, lauantaina vaikuttava, ahdistavaa historiaa henkinyt Salford ja sunnuntaiaamuna krapulan väliaikaisesti parantanut full English vegetarian breakfast.
Kaikkein parasta matkassa oli lopulta se, että se oli vasta ensimmäinen kerta. Seuraavaa kohtaamista ei tarvitse edullisen matkustamisen vuoksi odottaa loputtomiin ja katseltavaa jäi vielä vaikka kuinka.
Nähtäväksi jää, saiko Berliini rinnalleen kilpakosijan sen aktiivisimman elämänkumppanin sijasta päätettäessä. Manchesteriin kun voisi itsensä kuvitella myös.