Pienen ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus on tehty nykypäivänä melko haasteelliseksi, ainakin jos on uskominen mediaa. On oltava villasukat, kahvikuppi ja pellavalakanat sekä Saharan autiomaasta käsin kerätty hiekkasavinaamio valeltuna hennolle hipiälle ja kevyt rusketus joka on hankittu Balin reissulta. Joka aamu täytyy tehdä kiiweistä, avokadoista ja yrttipastasta smoothie joka nautitaan ennen lähtöä juoksulenkille sateelta tuoksuvaan metsään. Lenkin jälkeen käydään höyryävässä ruususuolakylvyssä ja iho kosteutetaan banaaninkuorista uutetulla öljyllä joka sisältää kaiken minkä onnellisen ihmisen iho tarvitsee. 

Sitten pukeutumaan! Kauniilta vaaterekiltä löytyy vain kymmenen vaatekappaletta, hienointa silkkiä, pehmeintä villaa ja rypistymätöntä pellavaa. Konjakinvärinen nahkakassi muuntuu moneksi ja kalliit aurinkolasit peittävät pienet varjot silmien alta jotka aiheutuivat ystävien kanssa vietetystä illasta ja lasillisesta rosee-viiniä. 

Töihin kiirehditään kymmeneksi, jos jaksetaan. Jos ei, voi työpäivänsä viettää pienessä viinitynnyrein sisustetussa kahvilassa etäpäivän merkeissä. Ihminen saa itsestään enemmän irti kun pysähtyy välillä katselemaan ohi valuvia ihmismassoja, käsi leuan alla tietenkin, haaveellinen ilme virheettömillä ja meikittömillä kasvoilla. Välillä juodaan cappucino ja lounasaikaan närpitään hieman lohisalaattia jonka paahdetut carugaobao-pähkinät rouskuvat mukavasti valkoisissa hampaissa. 

Yleistystä? Ehkä. Kateutta? No jaa. Ehkä vähän. Itse aiheutin aamulla massiivisen verenvuodon silmäni sidekalvolle pyyhkiessäni unihiekkaa hieman liian kovakouraisesti pois ja juhannuksen mökkiviikonlopusta jäljellä on vain jättimäiset kutisevat paukamat joille mieheni nauroi eilen illalla. Juon viidettä kuppia kahvia ja ainoa hedelmä josta voisin puristaa terveellisen smoothien on omena, sekin vähän nahistunut. Olen käynyt juoksemassa viimeksi kuukausi sitten kun ystäväni pakotti minut seurakseen. 

Odotan kuumeisesti torstaita jolloin teen ”suomalaiset” ja aion viettää festareita iloisesti liian humalassa ja uskoakseni joku ystäväpiiristäni jossain vaiheessa kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi ja vuodattaa kyyneleitä caravan-alueella Olvin tölkki tiukasti rutistettuna kainaloon. Se toki voin olla myös minä itse. Aamulla peilistä katsoo vastaan jotain punaista ja turvonnutta joka peitetään kilolla pakkelia ja kuorrutetaan kädettömältä mieheltä ostetuilla rumilla aurinkolaseilla. 

Ryysyrannan prinsessa ja Stadin keisarinna seisovat silti samalla viivalla. Kummallakin on valta koskettaa toista ihmistä sieluun saakka. Kummallakin on helkkyvä nauru ja salaiset ajatukset. Kumpikin on oman elämänsä mahtavin tyyppi ja kumpaakin joku ihailee tai vihaa. On turha ottaa paineita median luomasta täydellisen ihmisen kuvasta, koska kuva vääristää ja siitä on rajattu pois ne masentavat päivät ja unettomat yöt jolloin ihminen katsoo ylös ja huhuilee: ”Onko siellä ketään. Voisko joku auttaa?” Ihmisyyden ydin on aina kuitenkin sama; saada rakkautta osakseen ja antaa sitä eteenpäin. Jokainen vain toteuttaa sitä eri tavalla, oman elämänsä asiantuntijana. 

Oikein hauskaa päivää muille Ryysyrannan prinsessoille ja tietenkin myös Stadin keisarinnoille, toivoopi,

-Jenni