Välillä tuntuu, että ihmiset eivät oikeasti ymmärrä tavaroiden rahallista arvoa tai sitä kuinka erilaisilla ihmisillä on käytettävissään tietty määrä taalankuvia. Eikä noiden taalankuvien määrää niin helposti lisätä, vaikka kuinka yrittäisi.

Luin eilen toimituksen postauksen Tulonsiirto, joka aiheutti itselläni hirveästi erilaisia tunteita. Enimmäkseen kateutta, mutta myös melkein sielua riistävää vihaa. Näin vahvoja tunteita siksi, ettei itsellä ole ollut kovin hehkeä tilanne rahallisesti viime kuukausina. Toisaalta nyt parin kuukauden aikana olen täysin tottunut siihen, että loppukuussa ei ole rahaa eikä sitä yleisesti ole ollut liikaa pakollisten menojen kanssa. Jokainen timmi on laskettu tarkkaan, jokainen ostopäätös on tavallaan kirpaissut koska se on ollut pakko tehdä. Minulla on myös historia siinä, että tulen hirveän kateelliseksi jos koen ihmisellä olevan niin sanotusti liikaa rahaa ja heillä ei ole mitään tajua miten käyttää varojaan oikein*.

Toisen vuoden korkeakouluopiskelijana, joka tykkää yleisesti ottaa joskus vähän alkoholia, koska opiskelijaelämä, niin en ole viikkoa vaille kolmeen kuukauteen juonut tippaakaan alkoholia. Ei ole ollut taaloja, joita sijoittaa alkoholiin. Lähinnä, jos on ollut jotain pirskettä niin olen mennyt vesilinjalla. Nauttinut opiskelutovereiden seurasta muutaman tunnin, kunnes muiden alkoholi taso nousee sen verran kovaksi, etten itse selvinpäin jaksa sitä. Sen jälkeen yleisesti olen lähtenyt kotiin ihan tyytyväisenä, mennyt ajoissa nukkumaan ja herännyt ilman krapulaa, tai yleisesti juomisen jälkeistä väsymystä.

Silti tuntuu jotenkin raastavalta, kun yrittää olla hyvä ihminen ja ottaa vastuu teoistaan niin ihmiset eivät ymmärrä sitä miten eri lähtökohdista lähtevillä ihmisillä on niin erilainen varallisuustausta. Olen varmasti köyhyys rajan alapuolella, näin opiskelijana. En kyllä elännyt kissanpäiviä, kun olin työelämässä, mutten kokenut minulla olleen näin tiukkaakaan. Sen takia se sattuukin enemmän, kun oletetaan rahan kasvavan puussa. 

Uskon jollain tasolla, että vanhempani auttaisivat minua rahallisesti, jos minulla olisi oikeasti huono** rahatilanne. Lähinnä tällä hetkellä se on valintojen tekemistä. Eli en ole juonut alkoholia kuukauteen, ostan vielä halvempaa ruokaa ja viihdytän itseäni kirjoilla tai jo omistamillani videopeleillä. On myös valinta olla kysymättä vanhemmiltani rahaa, vaikka teoriassa sille olisi tarvetta. Kyse on ylpeydestä. En ole enää niin nuori parikymppinen opiskelija, vaan vähän vanhempaa kastia. Otan vastuun teoistani ja raha-asioistani. On oma vikani, jos en osaa käyttää taalojani fiksusti. Tässä on mahdollisesti havaittavassa pientä jääräpäisyyttä itseni osalta.

Silti se on kuin kylmä suihku vasten kasvoja, kun tapaa toisen ihmisen, joka ei oikeasti millään pysty ymmärtämään että opiskelija ei (välttämättä) pysty pieraisemaan suuria summia tyhjästä. Maksan kuitenkin aina velkani, oman maksukykyni mukaan. Otan vastuun teoistani, kuten sanoin aiemmin. 

Mietin vain, että onko liikaa vaadittu kun haluaa ymmärrystä siitä, että opiskelijalla ei oikeasti ole liikaa rahaa heitettävänä harakoille. Myönnän olevani vain yksi esimerkki suomalaisesti korkeakouluopiskelijasta. Silti se yksinkertaisesti vituttaa, kun oletetaan että jokainen suomalainen on syntynyt kultalusikka suussa ja on sitä rahaa jolla mällätä. Ja että jokaisella suomalaisella olisi hyvävaraiset vanhemmat, jotka heittävät rahaa ihmiselle joka ei selkeästi osaa miettiä rahankäyttöään.

Nimimerkillä

En usko pystyväni maksamaan opintolainaani koskaan pois, mutta ilman sitä en voisi edes syödä ruokaa

* Minun hyvin subjektiivinen näkemys siitä miten rikkaat tai vähänkään varakkaat voisivat käyttää rahansa vähän järkevämmin.** Oikeasti huono minulle on se, että minulla ei ole enää yksinkertaisesti rahaa ruokaan vaikka kuinka olisin fiksusti käyttänyt jokaisen timmini.