Hyvää toista pääsiäispäivää sekä erityisesti aprillipäivää kansalaiset. En aio teitä puijata, mutta olkaa varuillanne tänään kaikista yllättävistä uutisista 😛 Vilkaisin tuossa Hesarin, mutta en ainakaan äkkiseltään siepannut pilauutista silmiini.

Niin, ne musiikit:

David Bowiehan julkaisu uuden albumin ”the Next day”, jokin aika sitten. Olen nyt pyörittänyt lättyä ahkeraan (kyllä, ostan edelleen CD-levyjä), ja pidän albumista. Mielipiteeni saattaa sinänsä olla vähempiarvoinen, koska tietoisesti pakotan aivoni pitämään lempiartistieni huonostakin musiikista. Vastakkainen ilmiö on tietysti se, että minun on aivan pakko inhota joitain hienoja kappaleita, joita inhoamani artistit ovat levyttäneet. On tämä vaikeaa.

Niin, itse albumiin:

Musiikki on hyvää. Sen täytyy olla, koska se on pyörinyt itse herra Bowien hermoradoissa hautumassa vuosikymmenen.

Musiikki on tietysti myös erilaista, kuin esimerkiksi 70-luvun Bowie (<3), jos se jollekin nyt tuli yllätyksenä. Tosin eräät teemat (rakkaus, huumet sekä  psykedeeliset vertauskuvat edellisiin) ovat tallella; mutta mihinkäs ne.

Ominaista minulle musiikinkuuntelijana (ja tiedän etten ole yksin) on, että repeat-kappaleeni jokaiselta levyltä vaihtuu kausittain. ”The Next day”-albumilla ensimmäisen repeat-kappaleen arvokas titteli lankeaa 6. raidalle ”Valentine’s day”. Loistavaa!

Erityismaininta albumin kansigrafiikasta: erittäin kekseliäs ja minimalistisen tyylikäs.

Kuunnelkaa vaikka jo tänään.

Tähän väliin on pakko heittä väliin huomio, että myös kestoinhokkini Bon Jovi on julkaissut uuden levyn. Äääh. Kaiki kuulostaa taas ihan samalta kuin ne sen viisi hittiä, joiden jälkeiset hitit kuulostavat niiltä. Queen Eleanora teilaa, lyttää, sitoo häpeäpaaluun ja kierittää tervassa ja höyhenissä. Te toki saatte tykätä.

Ja itse aiheesee: pääsiäisen musiikit ovat olleet kutakuinkin erittäin hyviä:

Reilut kymmenen tuntia autossa alltogehether VAATIVAT hyvää musiikkia, hyvää seuraa, hirveän määrän sokeria, sekä pakolliset ABC-kauhuruuat.

Meillä kuunneltiin erinomaista J. Karjalaisen uutta levyä, jonka olivat hankkineet sekä isäni että siskoni, sekä Mumford & Sonsin uusinta, ”Babelia”, jonka autoon oli tuonut itseni lisäksi siskoni, Ultramariinia (josta en tykkää!), Kolmas naista (loistavaa automusaa jo kohta kolmatta vuosikymmentä), sekä tietenkin paljon hyvää bluesia. Ja Creamin livetaltiointia kuunneltiin, RAKASTAN! Näitäkin oli tuotu kaksin kappalein, minä ja isäni. Hillitöntä oikestaan.

Illan pimenevinä tunteina alkoi DISCO, ja auto hytkyi Earth, Wind & Firen tahdissa. PARASTA.

Palatakseni Karjalaisen Jukkaan:

Ai niin, ja ne munat!!

Vihaan pääsiäismunia. Kinderit on pilattu (Niiden folio on pilalla pyh), ja ne on muutenkin ihan riistoa ja tuhlausta. (Eli kirjoittaja ei saanut sitä lelua minkä halusi.)