Tavoitteiden asettaminen on vaikeaa

Mietin tässä yhtenä päivänä, että tavoitteiden asettaminen on vaikeaa. Joudun työssäni asettamaan tavoitteita ja se on ollut tavallaan helppoa. Ensin seurataan nykytilannetta jonkin aikaa ja sen perusteella asetetaan tavoitteet, jotka ovat korkeammalla kuin nykytilanne, mutta eivät kuitenkaan liian kaukana, jotta ne tuntuvat saavutettavilta. Omassa elämässäni en ole tätä sisäistänyt ollenkaan.

Olen aina asettanut aivan järjettömiä tavoitteita itselleni, koskivat ne sitten liikuntaa tai syömistä. Tavoitteeni ovat olleet aina sellaisia, että joka päivä tätä ja tätä ja vielä hurjia lukuja tai asioita. Kun nyt tajusin, että seuranta ensin, miten nyt toimin, olisi se lähtökohta, muodostuu tavoitteiden asettaminenkin helpommaksi.

Kun nyt kävelen tämän verran askelia päivässä, voin asettaa tavoitteeksi vain hieman korkeamman luvun. Ja huomioon täytyy ottaa esim. etätyön viikoilta se, että silloin askelia on ollut aina paljon vähemmän.

En oikein tiedä vielä, miten motivoida itseni tavoittelemaan jotain lukua. Uskonko, että se vie minua eteenpäin jollain tavalla? Usko on mennyt jollain tavalla siihen, että asiat joskus vielä muuttuisivat. Toisaalta uskon vakaasti, että liikunta itsessään on hyväksi, että jokainen askel, jonka otan, on hyväksi minulle. Hankalaa tästä tekeekin se, että haluan muutosta. Ja jos en usko muuttuvani saavuttamalla tavoitteeni, en ole motivoitunut.

Toisaalta, tämä lannistumisen tunne on vain tunne, ei totta, eikä se tee elämästäni mitään. Se on tunne, ja voin antaa itseni tuntea sen rauhassa ja sitten se menee ohi. Sen jälkeen tilalle tulee jokin toinen tunne.

Tietenkin tämä tavoitteiden asettaminen vie elämääni väärään suuntaan. Suorittamisen suuntaan. En halua suorittaa elämääni, joten ehkä tavoitteet ovat väärä valinta. Ehkä minun täytyy tosiaan löytää se liikunnan ilo. Tuota sanaparia olen vihannut jo pitkään. Liikunnan ilo, jota ei tunnu löytyvän minulle. Toisille se tuntuu olevan helppoa tai he ovat löytäneet sen jo todella nuorina, kadottamatta sitä välillä.

Liikuntaa ilon vuoksi, ei suorittamisen. Liikuntaa liikkuvuuden vuoksi, jotta voisin paremmin. Ihan kuin lukeminen ja neulominen, enhän aseta niillekään tavoitteita, vaan teen niitä, koska nautin niistä ja saan hyvän olon. Hyvinvoinnin etsiminen tulisikin olla tavoitteeni, eivätkä luvut.