Jänniä juttuja

On muuten jännää jonottaa jotain kirjaa kirjastosta yli puoli vuotta. Sitten kun laina-aika alkaa lähestyä, ehtii miettiä jo, kiinnostaako kirja enää. Minulla on pari tällaista meneillään nyt, olen jonottanut Aino Vähäpesolan Onnenkissaa viime vuoden heinäkuusta asti. Luulen, että saan kirjan viimeistään huhtikuussa ja aloin jo miettiä, miksi sen varasin. Pienen miettimisen jälkeen muistan kyllä ja uskon sen kiinnostavan minua edelleen, mutta vähän nuo motiivit katoavat noin pitkän ajan kuluessa. Puoli vuotta sitten ajattelin jotain, ja nyt en ehkä ajattelisi niin enää. Joistain pienistä asioista mieli muuttuu. Myös Jenny Erpenbeckin kirjaa joutunen odottamaan saman verran. Olen nyt jossain sijoilla 600 ja olen jonottanut jo kaksi kuukautta. Melkoista, mutta kun se on ilmaista, enkä halua ostaa jokaista kirjaa kotihyllyä tukkimaankaan.

Jännää on myös se, että vaikka olen nyt juoksemassa jo kolmatta viikkoa, tuntuu lenkkipäivä haastavalta. Mieleen pääsee ajatuksia siitä, voisiko lenkkipäivän siirtää tai miettiä, josko sittenkin vasta huomenna. Joka kerta olen kuitenkin juossut, joten ehkä tämäkin päivä on sellainen. Valmistaudun kyllä ahkerasti, mutta mietin päivän mittaan, että jos ei tarvitsisikaan. Nämä ajatukset ovat vähän tylsiä, odotan innolla, että pääsisin niistä yli ja voisin vain haluta juosta. En muista monta toistoa sanottiin, että tarvitaan siihen, että jostain asiasta tulee tapa, olikohan se 17 vai vielä enemmän? No, joka tapauksessa siihen on vielä matkaa, ja ehkä sitten 12 viikon jälkeen voisin olla muodostanut jonkinlaisen oikean tavan tästä, kenties…