Juoksutreeni 2

Toinen treeni onnistui täsmälleen niin kuin olin suunnitellut. Juoksin ilman koiraa tällä kertaa ja toistin juoksun kerran enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Lihakset tulivat kipeämmäksi tällä kertaa, mikä hieman huolestuttaa. Mietin, pitäisikö minun kuitenkin välttää juoksemista. Jos minun pitäisi vain treenata treenaamasta päästyäni tuota reiden seutua, jotta se kuntoutuisi ensin? Toisaalta juostessa en mitään hirveää kipua tuntenut. Tavallaan kaikkea tällaista sovin fysioterapeutin kanssa, että saan tehdä. Että jos kipu erilaista, pakottavaa, täytyy lopettaa. Mutta jotenkin pelottaa, että olen turtunut tähän pieneen kipuun koko ajan. Ehkä kuitenkin huolehdin turhaan, enhän kuitenkaan koko ajan tunne kipua muutenkaan, se on vähän liioittelua. Ja jospa se on vain epämukavuutta.

Sitten pidän lepopäivän ja juoksen seuraavan kerran vielä yhden toiston enemmän. Ja mielestäni tämä on mennyt niin hyvin, että selkeästi voin siirtyä suorittamaan seuraavan viikon harjoituksia. Hengitysongelmia ei ole tullut, se on minusta mahtavaa. Olen toki hengästynyt, mutta hyvällä tavalla.

Olen jopa käyttänyt pesukoneen sport-ohjelmaa ja pessyt juoksukamani, jotta voin taas juosta puhtaissa vaatteissa. Jotenkin mieleni tekee työtä puolestani, kun huolehdin tarkasti, että olosuhteet treenien toteuttamiselle olisivat kunnossa ja valmiina. Tavallaan pelkään myös, että sairastun, saan flunssan ja se estää minua juoksemasta. Toisaalta, mitä sekään haittaisi, juoksisin sitten vain seuraavat treenit tervehdyttyäni kunnolla. Se on mielestäni elämänmuutokseni takana oleva ajatus. Jos päätän tehdä jotain, sille täytyy olla oikea syy, jos sitten lopetan, ei vain tekosyy.

Repsahdukset ovat aina tekosyitä. Laihduttaessa niitä sattuu, mutta ei elämänmuutoksessa. Elämänmuutokseen mahtuu herkutkin, eikä se ole laihduttamista. Samoin juoksun väliin jättäminen on ihan ok, mutta sen jälkeen sitten taas jatketaan ja juostaan sittenkin. Väliin jääminen ei ole repsahdus, vaan elämää.