Lukemista ja hyvinvointia
Sain luettua kaksi kirjaa, Pohjois-Korealaisen salanimellä Bandi kirjoittavan henkilön teoksen Syytös ja Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha. Kirjat saivat todella ajattelemaan. Syytöksessä oli novelleja, joissa kuvattiin arkista elämää Pohjois-Koreassa. Tietysti kaikki tietävät jo diktatuurista ja maan johtajien valtavista kuvista. Osaamme kauhistella diktatuuria ja sen hulluutta jo ihan tarpeeksi. Mutta toisaalta, sellaisten aiheiden esiin nostaminen, lukeminen siitä, ei voi olla pahaksi. Silloin pysyy mielessä, kuinka järjetöntä on päästää yksi mies päättämään ihan kaikesta ja nostaa hänet jumalan tasolle. Tällaiset kirjat myös kertovat siitä, miten ihmiset saadaan toimimaan yhden miehen tahdon mukaan, koska kukaan ei halua rangaistusta itselleen. Monet asiat menevät pitkälle, koska kukaan ei vastusta. Siksi on tärkeää seistä omien arvojen takana, toimia niiden mukaisesti.
Sokean miehen puutarhassa kuvataan elämää myös ennen Afganistanin sotaa, mutta myös sen aikana, syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen. Sota vain lisäsi talebanien valtaa ja teki heidän toiminnastaan tavallaan oikeutetumpaa. Kumpikin osapuoli, USA sekä talebanit ottivat vangeiksi tavallisia ihmisiä, kuulusteli heitä ja epäili heitä erilaisista asioista. Sokean miehen puutarha saa ajattelemaan tavallista ihmistä sodan jaloissa. Sitä, miten sota vaikutti myös naapurimaihin, elämään siellä. Sota on vain siellä jossain, mutta jos miettii tavallista ihmistä, jolla on nimi, perhe ja ystävät, koti siellä jossain, asia tulee todellisemmaksi.
Sijoitin Syytöksen Helmet lukuhaasteessa kohtaan 42, kirjassa on isovanhempia ja Sokean miehen puutarhan kohtaan 30, kirjassa pelastetaan ihminen. Sain näistä maat Pohjois-Korea ja Pakistan.
Olen myös lukenut miltei kokonaan Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat. Se nostaa ajatukset ihonväriin ja näkökulmiin ihonväristä eri maissa. Saan kirjasta Nigerian maahaasteeseen ja sijoitan kirjan Helmetin lukuhaasteessa kohtaan 35, kirjassa käytetään somea. Adichien teos on näistä kolmesta suosikkini jo nyt. Pidän kirjoitustyylistä ja tarinoista, joita siinä kerrotaan lukuisia. Se kuvaa maahanmuuttoa todellisella tavalla, tosin se ei varmasti ole samanlaista, jos muuttaa Suomeen. Mutta samat kulttuurierot ja omituisuudet varmasti ovat vastassa täälläkin. Täällä vain on vielä näkyvämpää rasismia, toisaalta täällä tapahtuva rasismi ei ole niin laajalti hyväksyttyä. Amerikassa rasismi on opetettu toimintamalli, ja sitä vastaan on vaikeampi taistella, mutta se ei ole niin räikeää kuin täällä.
Hyvinvoinnista olen opetellut viime aikoina lisää. Olen ollut väsynyt, stressaantunut ja päänsärkyinen. Olen sen vuoksi keskittynyt yhä enemmän pieniin tekoihin, juomaan riittävästi vettä, pitämään oikeasti taukoja työpäivän aikana ja rauhoittumaan. Olen pysynyt colajuomalakossani, juoden vain yhden syntymäpäivänäni. Olen myös syönyt terveellisesti, pysyen vain pienessä määrässä herkkuja.
Eilen koiramme kävi eläinlääkärissä kastroitavana. Hurjalta tuntuu tämäkin koiranomistajan tehtävä. Halusin kastroida pojan, ettei hänestä tule aggressiivinen tai seksihullu. Lisäksi emme halua pentuja tai muutenkaan hänen olevan sekaisin jokaisen nartun tuoksusta. Mutta onhan se rankkaa, viedä lemmikki leikkaukseen, pelätä, että jotain menee vikaan ja sitten seurata toisen toipumista.
Lakkasin käyttämästä älykelloani tällä viikolla. En halunnut, että liikunta on niin suorittamista. Haluan vähentää sellaista pakkoa saada tehtyä asioita, ja tehdä vain asioita, joita haluan ja tarvitsen. En ole vielä varma, onko se auttanut. Ehkä kokeilua täytyy jatkaa vielä. Mietin muistakin kokeiluistani, että täytyy kokeilla pidempi aika, jotta niistä voi tulla tapa. Syömiseni, liikkumiseni, säästäminen yms. Liian lyhyeen ei kannata lopettaa, ei silloin vielä näe tuloksia.