”Onko Indonesiassa lainkaan kulttuuria?” – Eli typerien ihmisten typerät kysymykset

img_2129.jpgTällaisen kysymyksen esitti minulle vanhempi suomalainen nainen tuossa tunti sitten hetki ennen kuin lähti perheineen kohti kotia.

Siis mitä?

Indonesia on väkiluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio. Väkeä täällä on arviolta 250 miljoonaa. Indonesia koostuu yli 17 000 saaresta, joilla puhutaan virallisen Bahasa Indonesia -kielen lisäksi satoja muita kieliä. Vaikka tänä päivänä suurin osa väestöstä on muslimeja, kaikkialla näkyvät koko maan kattaneen hindulaisuuden perinteet. Balin väki harjoittaa hindulaisuutta edelleen ja maassa on myös miljoonia budhalaisia sekä kristittyjä. Indonesia on ollut vuosisatojen varrella muun muassa Hollannin ja Japanin vallan alla.

Yogyakartan läheisyydessä oleva Borobudur-buddhatemppeli on Unescon maailmanperintökohde kuten myös Borobudurin läheisyydessä sijaitseva Prambanan-hindutemppeli. Varjonukketeatterit ja mytologia ovat läsnä vielä tänäkin päivänä.

Balilaiset tanssit ja seremoniat, sumatralaiset transsi- ja voodoo-perinteet, Sulawesin Tana Torajan hautajaisseremoniat, satumainen ruokakulttuuri. Rakennustaide ja käsityöt, kylien kalastusperinteet, rennon laiska viidakkomeininki. Mitä se kulttuuri oikeastaan edes käsittää?

Aloin kertomaan buddhatemppeleistä Jaavan saarella mutta naista ei vastaus kiinnostanutkaan. Hän oli vain heittänyt ilmoille mielipiteensä kulttuurin vähyydestä ja juttelikin jo toisista aiheista. Verenpaine meinasi nousta.

Mutta vastaus naisen ääliöön kysymykseen: on Indonesiassa kulttuuria. Kaikkialla on. Kun lopettaisit suorittamisen ja keskittyisit katsomaan ympärillesi.

Pakko vielä kertoa, että samainen nainen näki snorklausreissulla dugongin, uhanalaisen vesinisäkkään ja valitti veneessä reissun jälkeen ettei ollut nähnyt yhtään rauskua.

img_2343.jpg

img_1646.jpg

img_1801.jpg

img_1784.jpg

img_1806.jpg

img_2188.jpg

dugong_518_600x450.jpg

Kuvat Jemma T ja National Gepgraphic (dugong).

 

Suhteet Oma elämä Matkat Suosittelen

Salainen paheeni: Kauniiden ja rohkeiden jaksoselostukset – Katso hulvaton video

boldis.jpg

Kauniit ja rohkeat on ihan huippusarja, sanoi kuka mitä tahansa. Vuosikymmenet olen seurannut Brooken ja Ridgen monivaiheista elämää, ja välillä on tv:n puuttuessa ikävä tuttuja tv-hahmoja. 

Ikävässä onneksi auttaa Mtv3:n Kauniit ja rohkeat -nettisaitti, jossa sarjan suomalainen toimittaja Beritta Markkula kirjoittaa jokaisesta tv-jaksosta ykstyiskohtaisen kuvauksen henkilöhahmojen vaatteita ja kasvojen ilmeitä myöten. Tekstejä vielä mehustaa hulvattomat toim. huom. lisäykset kuten: ”Huolten hämmentämä Ridge on jaksanut laittaa kajalia silmiinsä, mutta partaan ei ole koskettu moneen päivään.” Tai ”Terveystriviaa: Kauniit ja rohkeat- ja Tunteita ja tuoksuja -näyttelijät suutelevat nykyisin tiheään. Tietävätkö he, että sellaisessa liikkuu runsaasti suuontelon bakteereja ja viruksia? Esiintyykö saippuaoopperalaisilla tavallista enemmän hengitystieinfektioita? Onko studiolla lääkäri valvomassa, miten syvälle saa mennä?

Jaksoselostuksia lukiessa hurahtaa monesti useampi tunti ja lukemista säestää naurunhörähdykset tasaisin väliajoin.

Tai entäs ne legendaariset otsikot! Kyllä saa mielikuvitus laukata, että keksii otsikon toisensa jälkeen samalle tavaralle. Jaksoja on kertynyt jo yli 6000 kappaletta, joten lipsahdukset kuten ”Carl Farret, ehkä hieman jälkeenjäänyt mies”, ”Forrester Creations, heiluvien pallien talo”, ”Miksi niin hitlermäiset viikset sinullakin, Ridge?” tai ”Istu kuule kaktukselle, Shane eivät haittanne tiukkapipoisempaakaan tv-katsojaa. Haastattelussa Markkula tosin kertoo, että jotkut otsikoista ovat saaneet katsojat vihaisiksi, esimerksiki otsikko ”Näytät taiteilija Arja Saijonmaalta, Brooke!ärsytti joitakin faneja. Heidän mielestään teksteissä pitäisi pysyä täysin asialinjalla eikä otsikkojen laatijan mielipide saisi otsikoissa näkyä.

Minun mielestäni se on juuri Boldiksen helmi. Mahtavat otsikot tuovat uudelleen ja uudelleen toistuvaan juoneen uutta näkökulmaa, ja sitä paitsi ne ovat hulvattoman hauskoja.

Etkö ole enää perillä Kaunareiden juonenkäänteistä? Kuinka monta kertaa Ridge on nainut Brooken? Tsekkaa tämä loistava kuuden minuutin tiivistelmä Kauniiden ja rohkeiden tapahtumista!

Kuva: The Bold and The Beautiful.

 

Oletko sinä seurannut sarjaa alusta saakka? Kerro miksi!

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen