Yksi parhaista ystävistäni, 25-vuotias pikkuveljeni, oli luonani Indonesiassa muutama viikko sitten. Veljen oli vaikea ymmärtää, kuinka pystyin lähes kolmekymppisenä asumaan ”talossa”, jossa ei ole lämmintä vettä, ilmastointia, sähköjä kuin puolet vuorokaudesta, ovea ei saa lukkoon tai kunnolla edes kiinni, ”makuuhuoneen” ikkunassa on vain ritilät lasin sijaan, langatonta nettiä ei todellakaan ole saatavilla, katossa juoksevat ötökät ja liskot.

Niin, en kai aina oikein itsekään ymmärrä.

Olen sielultani reppureissaaja. Rakastan matkustamista paikasta toiseen reppu selässä, kohti tuntematonta ja uutta. Nukun ties missä mökeissä enkä koskaan ole vaatinut paljoa. Sama asia on ollut kodeissa kotonakin, koskaan en ole ostanut uutta sohvaryhmää, televisiona opiskelijakämpässä tuijotin samaa televisiota, josta olin katsonut pikkukakkosta 80-luvulla. Lähes kaikki rahat säästin matkustamiseen, en koskaan raaskinut ostaa mitään uutta, jos vanhallakin pärjäsi ihan hyvin. 

Nyt kotini on pieni mökki meren rannalla. Tykkään kodistani tosi paljon, jollain lailla pidän sen askeettisuudesta ja yksinkertaisuudesta. 

Rakastan meidän mumman mökkiä Keski-Suomessa. Helsingissä asuessani haaveilin usein, että pääsisin mökille, istumaan laiturin nokkaan. Keittäisin perunat ja kävisin saunassa, simppeliä. Pari kertaa vuodessa pääsin mökille pitkän matkan vuoksi ja joka kerta tuntui kuin tulisin kotiin. Ja itse asiassa mumman mökki on lähimpänä kotiani kuin mikään muu paikka maailmassa. Isä on perheineen muuttanut uuteen taloon, äiti asuu asunnossa jossa en ole koskaan asunut. Ei ole olemassakaan sellaista lapsuuden kotia, johon ikävöisin ja johon voisin reissuiltani palata. Paitsi mökki.

Js sitten ymmärrän. Tämä minun pieni kotini täällä on kuin meidän mumman mökki. Kun kävelen puutarhassamme kesämekko päällä olo on sama kuin nuoruuden kesät mumman mökillä. Ilmassa on jopa sama tuoksu. Vai onko?

Mutta ei kai mökillä voi asua koko elämäänsä. Kai tämä on joku vaihe elämässä, jossa palaan nuoruuteni kesiin. Rakastan aurinkoa, tätä elämää nyt.

Ja samalla haaveilen ihanasta jugend-asunnosta upealla keittiöllä ja puulattialla. Mutta en halua niitä nyt. Tässä hetkessä.