Afrikan alaston anoppi

anoppi.jpgEnsimmäinen kohtaaminen tulevien appivanhempien kanssa ei kai koskaan ole helppoa. Itse olin tutustunut mieheni isään jo ennen suhteemme alkua, ja tulimme appiukon kanssa hyvin toimeen. Äidistä sen sijaan olin kuullut huhuja ja jos jonkinmoisia kauhutarinoita, joten ensitapaaminen luonnollisesti jännitti.

Minä ja mies pakattiin laukut täyteen nihkeän kosteita t-paidan tapaisia ja matkattiin pitkä matka Indonesiasta Etelä-Afrikkaan miehen veljen häihin, johon koko suku tulisi paikalle. Minun viidakkopoikani on britti, isä on englantilaismies ja äiti on eteläafrikkalainen, joka on integroitunut Isoon Britanniaan niin hyvin, ettei hänelle kelpaa enää muut kuin viisi tähteä ja luksus.

Astuessamme ensi kertaa vuokrahuvilaan, sydämeni pomppoili hallitsemattomasti rinnassani: kuinka minut otettaisiin vastaan uuteen perheeseen? Mieheni ex-tyttöystävä on edelleen tulevan anopin yksi parhaista ystävistä, ja tieto tästä ei ainakaan vähentänyt jännitystäni. Tupa oli täynnä väkeä, ties mitä enoa ja serkkua, mutta äitiä ei näkynyt missään. ”Hän on hieman kipeä ja on yläkerrassa lepäämässä”, suvusta kerrottiin.

Ja koska äiteellä oli kuuma, otti hän poikansa ja miniäehdokkaansa vastaan makuuhuoneessa ALASTI! Ei tarvinnut kovin paljoa pokkuroida, kun toinen halailee vailla rihman kiertämää. Nauratti. Helpottuneena totesin, että eiköhän me vielä ihan hyvin tulla toimeen.

Ja hyvin ollaan tultukin. Alastomuus ei ole Afrikan mammalle mikään tabu, muija kulkee ympäriinsä juuri ja juuri saronkiin kietoutuneena, usein asuna ovat vain alushousut. ”Luoja loi minut tähän maailmaan tässä asussa, joten miksi sitä peittelemään?”, ihmettelee äitee kysyjille. Hän keittelee rooibos-teetä ja puuhailee ympäri taloa kaikenlaista pientä. Korjaa muiden jättämät astiat pöydältä 5 sekunnin säännön mukaan ja tiskaa sekä pesee pyykkiä taukoamatta.

Hygieenisyys ja siisteys ovatkin anopille hyvin tärkeä juttu. Kahdessa viikossa hän on käyttänyt ison pullollisen astianpesuainetta, sama määrä riitti minun yhden hengen huushollissani noin vuoden. Keittiön pöydät pyyhitään vartin välein. Astiat korjataan ruokapöydästä ennen kuin osa on saanut ateriansa päätökseen. Pyyhkeet ja lakanat pestään joka toinen päivä. Ja pyykkien ripustamiseen pyykkinarulle on vain yksi oikea tapa, hänen tapansa.

Itse asiassa maailmassa on vain yksi oikea tapa tehdä kaikki asiat: hänen tapansa. Olen saanut pyykinripustuksen lisäksi ohjeita salaattijuuston leikkaamisessa, pöydän pyyhkimisessä, tiskaamisessa, grillaamisessa, hiusten laittamisessa ja kenkien asettelussa. Lisäksi hän on ottanut asiakseen siivota minun ja mieheni makuuhuone niin, että jokainen tavara on löytänyt itselleen uuden, paremman, paikan. Hieman jouduttiin aiheesta keskustelemaan ja asia saatiin sovittua ilman suurempia tunteenpurkauksia. Hyvään perheeseen pääsen osalliseksi.

Kuinka sinun ensikohtaamisesi poika- tai tyttöystävän vanhempien kanssa sujui?

NYT…

…rakastan

1. Omaa kotia ja omia sääntöjä

2. Kapkaupungin kauneutta

3. Salaattia (koska sitä ei Indoissa saa)

 

…en rakasta

1. Perheriitoja

2. ”Minä tiedän kaiken paremmin” -asennetta

3. Tiskaamista

Suhteet Rakkaus Matkat

Elämä on seikkailu

img_6562.jpg

Joskus niin vain käy. Että rakastuu juuri silloin kuin ei pitäisi ja juuri siellä missä ei pitäisi. Kun niin käy, on suurien päätösten edessä.

Seuraavaa Kaakkois-Aasian matkaa oli suunniteltu jo edellisen päätyttyä. Tällä kertaa reissu olisi kuitenkin erilainen, nyt lähtisin matkaan sinkkunaisena enkä antaisi minkään pilata seuraavaa puolta vuotta Aasian auringon alla. Hah, kohtalolla oli kuitenkin toisia suunnitelmia varalleni. Oltuani vain neljä päivää kuuman kosteassa currykolkassa saavuin pienelle saarelle Indonesiassa ja törmäsin elämäni mieheen.

Kaikki vähänkin matkanneet ovat kokeneet sen: lomaromanssin. Sillä hetkellä tuntuu, että toinen on täydellinen, mikään ei koskaan tulisi teidän väliinne. Lämpimät kesäyöt rannalla merituulen hulmuttaen hiuksia kuin Bollywood-elokuvissa, kylmän drinkin jäädyttäessä aivosoluja saaden kaiken tuntumaan sadunomaiselta. Intohimoa, jota ei voisi koskaan kokea kenenkään muun kanssa missään muualla. Mutta usein taika katoaa jo muutamassa päivässä kotona. Poissa silmistä, poissa mielestä ja jäljelle jäävät vain ihanat tarinat, jotka voi jakaa tyttöjen kanssa drinkin äärellä ja joita voi muistella kiikkustuolissa.

Mutta entäs jos tunne ei katoakaan? Entäs jos Se Oikea (tai vaikka vain täydellisen Sopiva Sillä Hetkellä) tuleekin vastaan kaukana kotoa? Voiko lomaromanssille antaa jatkoajan? Loppuelämän? Näitä kysymyksiä pohdin ja vaikka tiesin, ettei tulevaisuus olisi pelkkää paratiisia, valitsin seikkailun ja vastasin kyllä. Kosintaan.

Nyt istun rantabaarissa Indonesiassa kirjoittaen ihanaa uutta palstaani Lilyssä, mahtavaa olla mukana aivan uudessa jutussa heti alusta saakka. Kuinka elämäni (kutsun sitä nyt toistaiseksi seikkailuksi, koska mitään ei ole suunniteltu) tropiikissa sujuu, siitä pääsen avautumaan täällä Auringonpolttamat-palstallani, joka on Lilyn toimituksen suosittelema.

Suomessa ja maailmalla on paljon naisia, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani tai ovat olleet samassa tilanteessa jossain vaiheessa elämässään tai kimpoilevat raastavassa kaukosuhteessa. Jotkut ovat joutuneet olosuhteiden pakosta sanomaan elämänsä rakkaudelle ei. Puhutaan näistä! Ja kaikesta muusta auringon alla.

Vähän jännittää. Mutta hymy on korvissa ja tunnelma on odottava.

 

NYT…

…rakastan

1. Aurinkovoiteen tuoksua

2. Nousuvettä

3. Mangoviipaleita

 

…en rakasta

1. Hiekkaa sängyssä

2. Hometta vaatekaapin ovissa

3. Hidasta nettiyhteyttä

Suhteet Oma elämä Rakkaus Matkat