Matkaan lähden!

”Tätäkö arkeni tulee olemaan seuraavat 40 vuotta?” Sitä mietin, kun yksi pimeä ja kylmä helmikuinen iltapäivä raahauduin raskaan työpäivän jälkeen kotiin.  Viisi työpäivää ja kaksi vapaapäivää viikossa sekä ehkä viisi viikkoa lomaa vuodessa. Olisiko elämällä tarjota muuta, edes hetkeksi? Pikainen palaveri aviomiehen kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että ainainen haave ulkomaille muutosta toteutetaan nyt tai ei koskaan.  Matkakohdettakaan ei tarvinnut pitkään pohtia. Aiempien matkojen perusteella kohdemaaksi valikoitui Espanja, jonka kieli ja kulttuuri kiinnostavat meitä. Google kertoi, että Torrevieja on pieni rannikkokaupunki Costa Blancalla, jossa on keskimäärin 320 aurinkoista päivää vuodessa. Lisäksi siellä on pieni suomalaisyhteisö, joka auttaa alkuun espanjankielitaidottomat. Eikä siellä ole talvisin liikaa turisteja. Sinne siis!                                                                                             

Päätimme, että syyskuun viimeinen päivä pakkaamme farmari-Volvoomme kaksi koiraamme sekä tavaraa sen, mitä mukaan mahtuu. Matkaamme autolla Euroopan läpi Espanjaan. Seitsemäksi kuukaudeksi ulkomaille muuttaminen ei kuitenkaan onnistu ilman hyvää suunnitelmaa ja käytännön asioiden järjestelyä. Ensiksi oli tietenkin vuokrattava asunto. Sellainen löytyikin helposti suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta, joka välittää asuntoja Espanjassa. Sitten piti miettiä, mitä teemme omalle omakotitalollemme. Vuokralainen taloon löytyi melko helposti, kun apuna oli ammattitaitoinen välittäjä.                                       

Koirien ja auton vienti ulkomaille ei sekään ole ihan läpihuutojuttu. EU-maiden sisällä matkustaminen on yksinkertaisempaa kuin niiden ulkopuolella. Silti asiakirjojen kuntoon laittaminen vaati joitakin eläinlääkärikäyntejä, soittoja Eviraan, soittoja vakuutusyhtiöön sekä käyntejä autohuollossa ja katsastusasemalla. Nyt kaikkien paperiasioiden pitäisi olla kunnossa matkaa varten. (Toivottavasti emme palaa ensimmäisestä tullista takaisin kotiin hakemaan vielä jotain tarvittavaa leimaa.)

Sanomme heipat Suomelle siis syyskuun viimeinen päivä, kun nousemme Helsingistä Tallinnaan lähtevään lauttaan.  Siitä matkamme jatkuu Via Baltic-nimistä reittiä pitkin Latvian ja Liettuan kautta Puolaan, minkä jälkeen suuntaamme Saksaan, Ranskaan ja lopulta Espanjaan. Aikaa ajomatkaan olemme varanneet viisi päivää, eli ajokilometrejä päivän aikana kertyy noin 600-900. Säästö- ja seikkailusyistä yövymme matkan varrella teltassa. Nähtäväksi jää kuinka tuore avioliitto kestää, kun se laitetaan tällaiseen viiden päivän koetukseen. Ainakin voimme jälkeenpäin sanoa, että matka oli avartava kokemus.                         

Monet ovat kysyneet, onko meillä Espanjassa työpaikat odottamassa kun pääsemme perille. Vastaus on EI! Seuraava kysymys onkin ollut, mitä sitten aiommee tehdä seitsemän kuukautta. Teemme asioita joita töissä käydessä ja hektistä arkea pyörittäessä ei ehdi tehdä. Harrastamme, urheilemme, syömme hyvin, opiskelemme vierasta kieltä, tutustumme kulttuuriin ja ennen kaikkea, opettelemme nauttimaan elämästä juuri tässä ja nyt.

 

 

41063116_297458117704483_5430938003503579136_n.jpgKoirilla passit kunnossa, eli valmiina lähtöön.

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *